25.5.2023 klo 13:59
Uutinen

Maakunnan yrittäjät vastasivat: Päijät-Häme elinvoimaisuudessa isojen maakuntien vauhdissa

Päijät-Häme näyttäytyy yrittäjille keskimäärin positiivisena, elinvoimaisena toimintaympäristönä. Maakunta pärjäsi erityisen hyvin, kun yrittäjät arvioivat elinvoiman osatekijöitä ja kehittämistä. Parannettavaa on siinä, miten hyvin maakunnallinen päätöksenteko tunnetaan. Suomen Yrittäjien ensimmäistä kertaa toteuttamaan Elinvoimabarometriin vastasi 4 830 yrittäjää, Päijät-Hämeestä vastaajia oli 357, joka oli neljänneksi eniten koko maassa. Uusimaa vei voiton kokonaistuloksessa.

Taloustutkimus kysyi yrittäjiltä Yrittäjien Elinvoimabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotimaakunnan elinvoimasta. Kysely tehtiin 1.3.–17.4. Kysely on vastaisuudessa määrä tehdä vuorovuosin perinteisen Yrittäjien Kuntabarometrin kanssa. Mitattavia kategorioita oli kolme: elinvoima, verkostoituminen sekä johtaminen ja päätöksenteko. 

Kokonaistuloksessa Päijät-Häme ponnisti 18 alueen joukosta sijalle 5 keskiarvolla 3.34 (koko maan keskiarvo 3.33). Edellä olivat isot talousalueet Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi sekä Pohjanmaan rannikkoseutu. Samoin elinvoimaa mittaavissa kysymyksissä Päijät-Häme oli jälleen samojen alueiden vauhdissa sijalla 5 keskiarvolla 3.52, mikä oli sama kuin koko maan keskiarvo.

– Päijät-Hämeen kokoon, väestöpohjaan ja toisaalta viime vuosien positiiviseen näkyvyyteen nähden tulos on hyvä, nousussa olevan maakunnan suoritus, toteaa Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo. – Maakunnan elinvoima rakentuu useista tekijöistä, joihin kaikkiin voidaan yhdessä vaikuttaa. Yritysten menestyminen mahdollistaa asukkaille terveen julkisen talouden, kohtuullisen verotuksen ja laadukkaat palvelut. Elinvoiman rakentamisen lähtökohtana onkin se, että maakunnan päätöksentekoilmapiiri on yritysten kannalta positiivinen. Päijät-Hämeessä 42 prosenttia yrittäjistä kokee näin olevan, Vihervirta-Vuontelo jatkaa.

Yrityspalvelut tukevat elinvoimaa

Tutkimus toi jälleen ilmi, että yrityspalvelut ovat yrittäjän lähipalvelu. Jokainen yritys tarvitsee jossakin elinkaarensa vaiheessa apuja, neuvoja, koulutusta ja rahoitusta.  

– Kyselyyn vastanneista yrittäjistä yli 60 prosenttia maakunnan alueella oli käyttänyt joitain julkisia yrityspalveluita. Tämä osoittaa, että yrityspalvelut ovat yrittäjille erittäin tärkeitä riippumatta niiden järjestäjästä, sanoo Heta Vihervirta-Vuontelo. 

Tutustu maakuntakohtaisiin tuloksiin! 

4 830 yrittäjän vastauksien maakuntakohtaiset tulokset on julkistettu 24.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Lahdessa. Voit tutustua maakuntakohtaisiin tuloksiin yrittajat.fi/elinvoimabarometri2023. Suomen Yrittäjät jakaa tulokset Twitterissä aihetunnisteella #elinvoimabaro #kujo2023. 

Lisätietoja: 

Heta Vihervirta-Vuontelo, toimitusjohtaja, Päijät-Hämeen Yrittäjät, 0400 854 995,
heta.vihervirta-vuontelo@yrittajat.fi