1.10.2019 klo 15:58
Uutinen

Maiseman tuotteistuksesta potkua matkailupalveluihin

Aikojen saatossa muovautuneet arvokkaat maisemat ovat osa suomalaista kulttuuria ja identiteettiä. Maisemaa voidaan suunnitelmallisesti tuotteistaa ja matkailuelämyksiä markkinoida maiseman avulla.

Suomessa on 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, satoja valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä ja satoja maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Näiden alueiden edustavuus ja arvot on tutkittu ja tunnustettu, mutta niitä on hyödynnetty vain vähän matkailussa ja tuotteiden markkinoinnissa.

– Yrittäjien ja kunnan pitäisi tuntea hyvin oman alueensa arvomaisema ja hyödyntää sitä rohkeasti. Maisemaan liittyy tarinoita, joita voidaan jalostaa esimerkiksi opastetuksi retkiksi ja sykähdyttäviksi tuotteiksi, kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:stä kuvailee.

Paikallista ruokaa, leivonnaisia, käsitöitä ja muita matkailutuotteita voidaan markkinoida maiseman avulla.

– Mielenkiintoiset matkailupalvelut ja tuotteet syntyvät aidoista elämyksistä. Uusiin tai jo olemassa oleviin palveluihin ja tuotteisiin voida tuoda kiinnostavaa sisältöä maiseman avulla. Myös hintaa voidaan muokata maiseman luoman lisäarvon avulla, Lahdenvesi-Korhonen painottaa.

Mallia Keski-Euroopasta ja Ruotsista

Keski-Euroopassa maiseman tuotteistamisessa on pitkät perinteet. Myös Ruotsissa maiseman arvoa on ymmärretty käyttää hyväksi markkinoinnissa.

– Hyvä esimerkki maiseman tuotteistamisesta on Öölantilainen suklaan valmistaja. Yritys perustaa tuotteidensa markkinoinnin maisemaan, jossa suklaa on syntynyt.

Kulttuurihistoriaa, tapahtumapaikkoja ja maisemaan liittyviä henkilöitä osataan hyödyntää.

– Keski-Euroopassa alueen arvomaisemaa hyödynnetään jopa asuntokaupoissa, Lahdenvesi-Korhonen kertoo.

Maisema matkailussa -työpajat auttavat tuotteistuksessa

Maa- ja kotitalousnaisten vetämän Kylään maisemaan -hankkeen tavoitteena on rohkaista matkailuyrittäjiä hyödyntämään maisemaa markkinoinnissa. Syksyn 2019 ja alkuvuoden 2020 aikana järjestetään neljä Maisema matkailussa -työpajaa, joissa perehdytään maiseman tuotteistamiseen ja maiseman hyödyntämiseen markkinoinnissa. Työpajojen tavoitteena on, että osallistujat osaavat tuotteistaa ja markkinoida maiseman avulla ja tuottaa asiakkailleen mieleenpainuvia elämyksiä.

Ensimmäinen tuotteistustyöpaja järjestetään Asikkalassa 17.10.2019.