19.9.2019 klo 08:04
Uutinen

Metallitulosteita kovaan käyttöön

Hämeenlinnalainen 3D-tulostamiseen erikoistunut Delva Oy on saanut konepuistohankkeensa ensimmäisen vaiheen valmiiksi Moreenin teollisuusalueella.

Tuorein investointi, keskiluokan EOS M290 -metallitulostin, kasvattaa yrityksen kapasiteettia merkittävästi ja mahdollistaa entistä joustavamman palvelun asiakkaille. Kuluvan vuoden huhtikuussa Delva tiedotti EOS M270 -tulostimen käyttöönotosta.

Delva Oy:n teknologiajohtaja Markku Lindqvist painottaa kahden teollisuustasoisen tulostimen merkitystä.

– Delva Oy:n erityinen vahvuus on syvä materiaaliosaaminen. Tulostamme Suomessa yleisimpien tulostinmetallien, alumiinin ja ruostumattoman teräksen, lisäksi muun muassa Inconelia ja titaania ja tuemme asiakkaitamme näiden soveltamisessa.

Lindqvistin mukaan materiaalioptimointi lisää 3D-tulostamisen hyötyjä merkittävästi. Materiaalien vaihdot ovat aikaa vieviä ja lisäävät kustannuksia.

– Kahdella koneella palvelemme laajemmalla materiaalikirjolla äärimmäisen kilpailukykyisillä toimitusajoilla.

Tulostuksella asiakkaiden ratkaisut uudelle tasolle

Metallien 3D-tulostus saa päivä päivältä enemmän huomiota myös Suomessa. Sovelluksia on jo paljon ja ymmärrys teknologian soveltumisesta protoilun lisäksi myös sarjatuotantoon on kasvanut.

– Onnistumiset tapauksissa, joissa tarvitaan esimerkiksi kanavistoja tai kennostoja tai muuten vain muotoja, joita ovat vaikea tai mahdoton koneistamalla tehdä, puhuvat omaa kieltään. Tulostaminen vie teollisuutemme ratkaisuissaan uudelle tasolle, Delva Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kastell toteaa.