5.6.2018 klo 12:14
Uutinen

Michaela, 14, ja Viola, 16, pelastivat perinteikkään kesäkahvilan – ”asiakasmäärä yllätti”

Nuoret yrittäjät leipovat itse osan myyntituotteistaan.

Vesilahtelainen Aittakahvila on toiminut jo 25 kesän ajan paikallisen yläkoulun oppilaiden voimin. Tänä suvena Pirkanmaalla sijaitsevan kahvilan jatko oli kuitenkin vaakalaudalla.

Apuun tulivat vesilahtelaiset nuoret Michaela Jokiniemi, 14, ja Viola Pennanen, 16.

– Koulun rehtori jäi eläkkeelle ja kahvilan toiminta loppui. Keskustelimme Michaelan kanssa, että jospa me ryhtyisimme yrittäjiksi, saisimme samalla kesätyötä, Viola Pennanen kertoo.

– Kahvila on monille tuttu, niin paikallisille kuin muillekin. Pidimme tätä hyvänä saumana yrittäjyyteen.

Kaksikko selvitteli yrittäjyyden eri vaihtoehtoja.

– Päädyimme nuorille suunnattuun 4H-yritysmuotoon, jonka kautta saimme apua ja tietoa.

Viola myöntää, että alussa oli runsaasti uutta asiaa, joka piti ottaa huomioon.

– Selvisimme niistä ihan hyvin, ei mikään ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa.

”Toivon mukaan saamme jatkaa”

Kahvila avasi ovensa viime lauantaina.

– Asiakasmäärä yllätti positiivisesti. Meillä piti kiirettä, mutta ihan positiivisessa mielessä.

Nuoret yrittäjät leipovat itse osan myytävistä herkuista.

Tämän kesän myyntihitiksi Viola ennustaa irtojäätelöä.

– Viikonloppuisin on tarkoitus tarjota myös täytekakkua ja pientä suolaista.

Apuvoimiakin on jo tarvittu.

– Vanhempamme ovat olleet tosi kannustavia, auttaneet haastavimmissa asioissa. Kaveritkin ovat luvanneet olla apuna.

Tätä kesää pidemmälle kaksikko ei ole tehnyt suunnitelmia.

– Voi olla, että jatkamme myös ensi kesänä, mutta varmuutta siitä ei vielä ole. Toivon mukaan saamme jatkaa, Viola miettii.

Yrittäjyydestä on löytynyt jo muutaman päivän perusteella useita hyviä puolia.

– Saa itse innovoida, miettiä ja pohtia juttuja. Itse päättää asioista.

– Miksipä sitä ei voisi tulevaisuudessa perustaa vaikkapa omaa firmaa, 16-vuotias Viola Pennanen tuumii.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Viola Pennanen