21.9.2021 klo 11:20
Uutinen

”Miettikää itsenne vaikka Rovaniemen keskustassa ja ottakaa kuvasta pois kaikki yritykset, tuskin haluaisimme sellaista todellisuutta” – Lapin Yrittäjäjuhlan puhujaksi tuleva Suomen Yrittäjien johtaja

Suomen Yrittäjien johtaja kuullaan juhlapuhujana Lapin Yrittäjäjuhlassa lauantaina 16.10. Rovaniemellä.

Lapin Yrittäjäjuhlan juhlapuhujana kuullaan Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari. Kysyimme tältä sarjayrittäjyyden, yliopistotutkijan uran Suomessa ja Iso-Britanniassa, vientikaupan, elinkeinoelämän edunvalvonnan sekä kansanedustajan uran tehneeltä perheenisältä kysymyksiä yrittäjiä koskevista asioista, ja hän vastasi.

Mitä lappilaisiakin yrittäjiä koskevia asioita olette edistämässä tällä hetkellä valtakunnallisella tasolla?

-Tällä hetkellä akuuttina edunvalvonta-asiana on lappilaisten sote-alan yrittäjien toimeentulon turvaaminen osana hallituksen kaavailemaan sote-uudistusta. Toiseksi viikko sitten keskustelin Finavian johdon kanssa Lapin lentoyhteyksien kehittämiseksi. Ennen nykyistä tehtävääni oli ajamassa ”Arctic Express” loistojunan konseptia Etelä-Suomen ja Lapin väliseen junaliikenteeseen. Eikö olisikin mahtavaa, että ulkomaisten turistien elämys alkaisi heti heidän laskeuduttua Helsinki-Vantaalle – ja siitä Lappiin. Kaikki lentokoneet eivät vielä kuitenkaan laskeudu suoraan Lappiin.

Miksi haluat olla mukana vaikuttamassa yrittäjyyden ja elinvoimaisuuden puolesta tehtävässäsi?

-Yrittäjyys kantaa Suomea ja yrittäjyys on iloinen asia. Ilman yrittäjyyttä Suomi olisi köyhä ja ankea paikka. Miettikää itsenne vaikka Rovaniemen keskustassa ja ottakaa pois kuvasta kaikki yritykset: vaateliikkeet, ruokakaupat, erikoistavarakaupat, ravintolat, kahvilat, kuntokeskukset, elokuvateatterit ym. Tuskin haluaisimme tällaista todellisuutta.

Terveisiä lappilaisille yrittäjille?

-Teillä on aivan huikea luonto ympärillänne, teillä on eksotiikkaa. Teillä on aivan oma kulttuuri, josta voitte olla ylpeitä. Teillä on itseluottamusta ja avoin suhtautuminen maailmaan. Teillä on siis kaikki menestyksen eväät!

Lapin Yrittäjäjuhla

Tule juhlimaan Jaskarin kanssa lappilaista yrittäjyyttä 16.10. Lapin Yrittäjäjuhlaan. Iltaa vietetään klo 19:00 alkaen Scandic Pohjanhovissa Rovaniemellä kolmen ruokalajin illallisen, Jaana Isokangas & Duon livemusiikin sekä kaikille avoimen karaoken merkeissä. Ilta huipentuu Lapin Vuoden yrittäjän, Vuoden yksinyrittäjän sekä Vuoden nuoren yrittäjän palkitsemisiin.

Nappaa puolisosi, yrittäjäkaverisi tai muuten vaan yrittäjähenkinen tyyppi mukaan, ja tulkaa yhdessä juhlimaan. Ei myöskään ole yhtään huono juttu, jos olet tulossa tähän upeaan iltaan – Lapin Yrittäjäjuhlaan – ilman avecia, paikan päällä tutustut moniin upeisiin alueen yrittäjiin. Rohkeasti mukaan!

LUE TÄÄLTÄ KOKO OHJELMA JA ILMOITTAUDU MUKAAN JUHLAAN >>

googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_1’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_3’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-mob_2’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-mob_3’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_2’); });
googletag.cmd.push(function () { googletag.display(’dfp-ad-rectangle_4’); });