YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

14.12.2020 klo 11:45
Uutinen

Mihin ulottuvuuteen sinä lähtisit?

Roolipelejä, liveroolipelejä, peli-iltoja, kursseja ja paljon muuta, miltä sinusta tämä kuulostaa? Esimerkillistä toimintaa rohkeudesta näyttävät kaksi 29-vuotiasta hämeenlinnalaista naista, jotka uskalsivat lähteä luomaan harrastuksestaan uran.

Yritysuutiset/ Hämeenlinna/ Katri Ahonen

Jutta Koskinen ja Mira Suovanen valmistuivat yhtä aikaa Ohjaustoiminnan artenomeiksi vuonna 2016. Samana vuonna ammattikorkeakoulusta valmistuttuaan he tutustuivat yhteisen harrastuksen kautta ja perustivat roolipeliyhdistyksen.

– Roolipeliyhdistys toimii vapaaehtoisvoimin ja tekee monien tahojen kanssa yhteistyötä. Yhdistyksen mukana tuli ajatus, että tästä voisi tehdä itselleen ammatin, kertovat Jutta ja Mira.

Ulottuvuusmatkat Oy perustettiin maaliskuussa 2020 ja ovet avattiin asiakkaille kesäkuussa.

– Vaikka ajat näyttivät haasteellisilta, päätimme silti lähteä yrittämään. Rohkeutta kerättiin vuoden verran yrityksen aloittamista varten, naiset kertovat.

Ammattitaitoa läpi elämän

Riihimäeltä kotoisin oleva Jutta on tehnyt läpi elämänsä paljon erilaisia ohjaustöitä. Ensimmäinen työ alkoi kerho- ja leiriohjaajana 14-vuotiaana Riihimäen Seurakunnan kouluikäisten työssä. Asiakaspalvelu- ja esimieskokemusta hän on saanut Puuhamaassa kahdeksana kesänä peräkkäin.

– Pidin askartelupajaa Puuhamaassa ja sain sieltä kokemuksen isompien ihmismassojen hallinnasta. Olen ollut myös Suomi 100 -ohjaajana Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksellä vuonna 2017, kertoo Jutta.

Turusta kotoisin oleva Mira tekee omaa YouTube kanavaa video-, rooli- ja liveroolipeleistä. Ennen oman yrityksen perustamista hän työskenteli muun muassa päiväkodissa, nuortenohjaajana ja teki Hauhon yhteiskoululle vuoden mittaisen projektin.

– Elämysprojektissa loimme liveroolipelin, jossa lapset keksivät itse oman roolihahmonsa. He tekivät itse asunsa ja eläytyivät omiin hahmoihin tarinan mukaan lavastetussa tilassa. Teemana oli avaruusmatka kohti uutta planeettaa, kertoo Mira.

Mitä ulottuvuuksia?

Asiakkaat koostuvat kaiken ikäisistä ihmisistä. Pääjuttuna yritys tarjoaa tällä hetkellä peli-iltoja, joissa pelataan lauta-, rooli- ja korttipelejä. Asiakas saa ottaa mukaan myös omia pelejä ja iltoihin pääsee mukaan pääsymaksulla.

Nörttiaskartelukerho järjestetään kerran viikossa.

– Viimeksi koristelimme laseja futuristiseen tyyliin, kertoo Mira.

Naiset odottavat koronatilanteen hellittävän, jotta pääsevät toteuttamaan asiakkaille elämyksiä erilaisiin tapahtumiin ja virkistystoimintaan, kuten polttareihin sekä syntymäpäiville.

Katse tulevaisuudessa

Ulottuvuusmatkat tarjoavat koko ajan toimintaa, vaikka koronarajoitukset haastavatkin. Mira ja Jutta ovat silti toiveikkaita tulevaisuuden suhteen, eivätkä lamaannu haasteellisista ajoista.

– Nyt on hiljaisempaa koska ihmiset liikkuvat vähemmän. Olemme järjestäneet 1–3 päivän kursseja, joihin on onneksi riittänyt ihmisiä. Tulevaisuutta ajatellen on tehty suunnitelmia, jotka ovat toteutusta vaille valmiina. Toivottavasti koronatilanne olisi keväällä jo parempi ja pääsisimme toteuttamaan suunnitelmat, positiiviset yrittäjät tuumaavat.

Ulottuvuusmatkat Oy liittyivät Hämeenlinnan Yrittäjien jäseneksi jäsensoittopuhelulla.

– Koimme jäsenyyden todella hyödylliseksi ja päätimme liittyä. Yrittäjänä on muuten aika omillaan ja haluamme verkostoitua. On mahdollisuus saada tukea myös toisista yrittäjistä.

– Asiakirjapankki oli myös yksi liittymisen syy. Meillä aloitti työkokeilija ja saimme Yrittäjien kautta käyttöömme todella hyvän pohjan salassapitosopimukselle. Kaikki tarvittavat asiakirjat ovat samassa paikassa helposti saatavilla.

Ulottuvuusmatkoihin pääset tutustumaan tästä linkistä: https://www.ulottuvuusmatkat.com/