11.2.2022 klo 13:00
Uutinen

”Moni kuljetusalan yrittäjä on todella tiukalla” – Yrittäjät vaatii ammattidieseliä pikaisesti käyttöön

Suomen Yrittäjät vaatii, että ammattidiesel otetaan nopeasti käyttöön Suomessa. Valmistelu on Yrittäjien mukaan aloitettava välittömästi.

Dieselin hinnannousu on nostanut suomalaisten tavaraliikenneyritysten kustannuksia nopeasti. 

– Moni kuljetusalan yrittäjä on todella tiukalla. Alan kannattavuus on polttoainehintojen hurjan nousun takia jyrkässä laskussa. Nyt tarvitaan pikaisia toimia tavarakuljetusten turvaamiseksi, Suomen Yrittäjien liikennepoliittinen asiantuntija Emma-Stina Vehmanen sanoo. 

– Valtaosa kuljetusyrityksistä on pientä tulosta tekeviä yhden auton yrityksiä, Vehmanen lisää. 

Vehmasen mukaan hallituksen on lisäksi pidättäydyttävä raskaan liikenteen kustannustaakkaa nostavista päätöksistä.  

Palautusta polttoaineveroista

Ns. ammattidiesel on käytössä useissa Euroopan maissa.  

– Käytännössä ammattidiesel tarkoittaa sitä, että raskaisiin ajoneuvoihin tankattaisiin samaa dieseliä kuin aiemminkin. Yrittäjä voisi hakea palautusta maksamistaan polttoaineveroista Emma-Stina Vehmanen sanoo. 

Polttoainekustannusten nousu vie kuljetusalan toimijoilta mahdollisuuksia investoida uuteen ja ilmastoystävällisempään kalustoon. Tämä vaikeuttaa vastaamista liikenteen päästövähennystavoitteisiin. 

 – Myös ammattiliikenteen on osallistuttava päästövähennyksiin. Tämä ei saa tarkoittaa kohtuutonta taakkaa jo nyt kannattavuuden kanssa kamppailevalle toimialalle ja suomalaisyritysten logistiikalle.

Toimitus
Toimitus