YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Näin kotitalousvähennyksen leikkaus vaikutti palveluiden ostoon ja työpaikkojen määrään
Vuoden 2025 alussa voimaan astunut kotitalousvähennyksen leikkaus vaikutti kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja yritysten henkilöstöpäätöksiin.
Kotitalousvähennyksen leikkauksen henkilöstövaikutukset ovat olleet merkittäviä: lähes joka kolmas alan yritys vähensi työpaikkoja ja joka viides lomautti työntekijöitä. Usean järjestön yhteistyössä teettämä tuore Kotitalousvähennys 2026 -tutkimuskysely osoittaa, että kotitalousvähennyksellä on merkittävä vaikutus kotimaiseen kulutukseen, työllisyyteen ja kansalaisten hyvinvointiin.
Kotitalousvähennystä leikattiin vuoden 2025 alusta siten, että enimmäismäärä ja korvausprosentti pienenivät ja omavastuu kasvoi. Leikkauksen seuraukset näkyivät nopeasti. Vähennystä viimeisen viiden vuoden aikana hyödyntäneistä 31 prosenttia vähensi palveluostojaan leikkauksen jälkeen ja kahdeksan prosenttia lopetti ne kokonaan. Vain neljäsosa vastaajista säilytti hankintansa ennallaan.
Eniten ostoja supistettiin kotitaloustöissä ja siivouspalveluissa, joissa 43 prosenttia kertoi vähentäneensä hankintoja. Toiseksi eniten leikkauksia tehtiin maalaustöissä ja pintaremonteissa.
”Selkeä merkitys hankinnoissa”
Suomalaisista 40 prosenttia pitää tutkimuksen mukaan kotitalousvähennystä tärkeänä itselleen. Kyselyyn vastanneista 41 prosenttia oli käyttänyt kotitalousvähennystä viimeisen viiden vuoden aikana. Vähennystä käyttäneiden joukossa sen tärkeys nousi 69 prosenttiin.
Reilu kolmannes kansalaisista arvioi kotitalousvähennyksen vaikuttavan merkittävästi tai jonkin verran päätökseen ostaa palveluja. Kotitalousvähennystä aiemmin käyttäneistä peräti kaksi kolmasosaa kokee sen kannustavan käyttämään palveluja enemmän. Vähennyksen käyttö on sitä yleisempää, mitä iäkkäämmästä vastaajaryhmästä on kyse. Myös lapsiperheet ovat merkittävä käyttäjäryhmä.
– Kotitalousvähennyksellä on selkeä merkitys suomalaisten palveluhankinnoissa. Vähennyksen määrän kasvattamisella voisi olla positiivisia vaikutuksia kotimaiseen kulutukseen, työllisyyteen, harmaan talouden torjuntaan sekä ikäihmisten ja lapsiperheiden hyvinvointiin, tutkimuksen tekemiseen osallistunut veroasiantuntija Risto Walden sanoo.
Lähes puolet suomalaisista lisäisi palveluhankintojaan, jos vähennyksen määrä kasvaisi.
Työpaikkoja väheni
Vähennysleikkaus on heijastunut voimakkaasti myös palveluja tarjoaviin yrityksiin. Verian toteutti erillisen kyselyn kotitalousvähennyksen piirissä olevia palveluja tarjoaville yrityksille, joista 72 prosenttia ilmoitti leikkauksen pienentäneen tilauskantaansa merkittävästi tai jonkin verran. Jopa 83 prosenttia yrityksistä arvioi kotitalousvähennyksen olevan nykyisellään jokseenkin tai täysin riittämätön.
Henkilöstövaikutukset ovat olleet konkreettiset. 31 prosenttia yrityksistä vähensi työpaikkoja ja 20 prosenttia lomautti työntekijöitä leikkauksen seurauksena. Irtisanomiset korostuivat siivous- ja hoivapalveluissa, lomautukset rakentamisen ja talotekniikan puolella. Lähes puolet yrityksistä totesi iäkkäiden hyödyntävän kotitalousvähennystä eniten.
Ruotsin malli
Ruotsissa kotitalousvähennys huomioidaan suoraan palvelun hinnassa. Palveluntarjoaja hakee vähennyksen tilauksen yhteydessä, jolloin palvelun tilaajan ei tarvitse hakea sitä jälkikäteen. 44 prosenttia suomalaisista käyttäisi kotitalousvähennystä tai käyttäisi sitä enemmän, jos alennus näkyisi heti laskussa, eikä sitä tarvitsisi hakea itse. Ruotsin mallissa on merkittäviä harmaan talouden torjuntaa tehostavia rakenteita.
Tutkimuksen teettäneet järjestöt esittävätkin, että hallitusohjelmassa linjattaisiin kotitalousvähennyksen mallista, ja hallitus sitoutuisi siihen ainakin koko vaalikaudeksi. Järjestöjen mukaan kotitalousvähennyksen ennakoitavuus hyödyttää niin kuluttajia, yrityksiä kuin kansantaloutta kokonaisuudessaan.
Näin tutkittiin
Kuluttajatutkimuksen aineisto kerättiin Verianin käyttämässä vastaajapaneelissa 30.1.–8.2. Kyselyyn vastasi 2 087 suomalaista. Tulokset on painotettu edustamaan 18 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen virhemarginaali on enimmillään 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Yritystutkimuksen aineisto kerättiin mukana olevien järjestöjen jäsenyrityksiltä 9.2.–20.4. Tutkimukseen vastasi 552 yritystä. Yritysaineiston virhemarginaali on enimmillään 4,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä.
Kotitalousvähennys 2026 -tutkimuksen toteutti Verian RASI ry:n, ETU ry:n, Suomen Yrittäjien, Suomen Yrittäjänaisten, Omakotiliiton, Kiinteistötyönantajien, Talotekniikkaliiton, Hyvinvointiala Hali ry:n, Sähköteknisen kaupan liitto STK:n sekä Puuteollisuuden toimeksiannosta.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi