6.1.2018 klo 14:16
Uutinen

Nyt kannattaa kokeilla yrittäjyyttä

Vuoden alusta tulleen lakimuutoksen myötä työtön voi kokeilla yrittäjyyttä huoletta neljä kuukautta ilman pelkoa työttömyysetuuden menetyksestä. Tähän asti yritystoiminnan aloittaminen on pääsääntöisesti katsottu päätoimiseksi, ja työttömyysetuuden maksaminen on loppunut heti kun yritystoimina on aloitettu.

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassan (SYT) kassanjohtajan Merja Jokisen mielestä lakimuutos on oikein tervetullut uudistus.

– Lakimuutoksen mukaan yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuutta ei arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana. Eli yritystoimintaan käytetty aika tai tulot eivät ole este työttömyysetuuden maksamille. Kun yritystoiminnasta saa tuloja, ne huomioidaan työttömyysetuuden maksamisessa sovitellun päivärahan sääntöjen mukaan. Lisäksi työttömyysturvan aktiivimallin mukaisen aktiivisuusedellytyksen voi myös täyttää toimimalla yrittäjänä. Yrittäjillä aktiivisuusedellytys täyttyy, jos yritystoiminnasta on tuloa 241,04 euroa 65 maksupäivän aikana, Jokinen sanoo.

Mitä tapahtuu neljän kuukauden kuluttua?

TE-toimisto arvioi yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuuden neljän kuukauden kuluttua kuten se aiemmin arvioitiin yritystoiminnan alkaessa. Mikäli yritystoiminta katsotaan päätoimiseksi, työttömyysetuuden maksu lakkaa. Jos yritystoiminta todetaan sivutoimiseksi, voidaan edelleen maksaa soviteltua päivärahaa.

Merja Jokisen mukaan tämä on se hetki, jolloin yritystoiminnan voi lopettaa, mikäli näyttää siltä, ettei yritystoiminta kannata. Tällöin yrittäjä saa edelleen vanhaa työttömyyskorvausta, ellei sen saamiselle ole muita esteitä.

– Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, niin jonkinlaisen tuntuman yritystoiminnan potentiaalista jo näkee. Tämä on myös hetki, jolloin voi aidosti siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi, ottaa YEL-vakuutus vähintään 12 576 euron vuosityötulolla ja liittyä SYT-kassan jäseneksi, ja hakea vaikkapa TE-toimiston myöntämää starttirahaa.

SYT-kassa turvaa yhä useampaa yrittäjää

Päätoimisen yrittäjyyden alkaessa kannattaa miettiä myös työttömyysturvaansa. Aiemmin palkansaajana olleen palkansaajakassan jäsenen kannattaa vaihtaa kassajäsenyys yrittäjien työttömyyskassaan, koska palkansaajakassan jäsenyys ei kerrytä yrittäjän päivärahaoikeutta ja sen lisäksi jo ansaittu palkansaajan päivärahaoikeus päättyy, kun yritystoiminta on kestänyt yli 18 kuukautta. Yrittäjäkassan jäsenyys edellyttää, että yrittäjä on ottanut riittävän suuren YEL-vakuutuksen.

– Sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla annetaan ymmärtää, että yrittäjälle ei ole minkäänlaista työttömyysturvaa. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Yrittäjä ei jää lähtökohtaisesti tyhjän päälle, jos yritystoiminta jostain syystä epäonnistuu, sillä jos yrittäjä ei kuulu yrittäjäkassaan, työttömyyskorvauksen maksaa Kela, Jokinen sanoo.

Hämeen Yritysviestintä / JL
toimitus@hameenyrityssanomat.fi