2.2.2021 klo 10:07
Uutinen

Nyt on hyvä

Nurmijärveläisen kultaseppäartesaani Tarja Rantalan ja kultaseppä Hannu Rantalan matka yhteisen työpöydän ääreen on pitänyt sisällään niin ylä- ja alamäkiä, mutkia kuin kuoppiakin, muttei onneksi yhtään u-käännöstä.

Mikä on hyvä, koska jalometalleja alusta asti käsin työstävien kultaseppien määrä maassamme ei muutoinkaan päätä huimaa. Samalla, kun alaa on tehostettu automaatiolla ja puolivalmisteilla, on kentällä noussut arvostus ja kaipuu yksilöllisyyttä ja ekologisuutta kohtaan. Ja se ohjaa kysyntää takaisin käsityön suuntaan.

Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.

Rantaloiden yhteinen unelma sai alkunsa 25 vuotta sitten Hannun vaihdettua tonnien painoisten metallijärkäleiden sulattamisen kymmengrammaisten jalometallien muotoiluun. Veri veti käsityöalalle; Hannun eno toimi kultaseppänä. Tarja taasen näki mahdollisuudet siinä ympärillä – liiketoiminnan ja elämäntavan.

Homma oli kuitenkin aloitettava varovasti, sillä kotona pyöri vielä pieniä lapsia.

Hannu hakeutuikin tekemään kultasepän töitä alihankintana toiselle yrittäjälle, pakersi päälle muuttohommia Tarjan toimiessa sairaanhoitajana. Omaa Tarinakoru-yritystä rakennettiin, kun kerettiin. Tarja hoiti juoksevat asiat, suunnitteli korumalleja Hannun takoessa ne. Paja rakennettiin pihan perälle vanhaan karjakeittiöön ja mainoksia jaettiin koko perheen voimin.

Yrityksen nimi oli tarkkaan harkittu, kertovathan korut aina jotain antajasta tai kantajastaan. Rantaloiden tavoite oli kuitenkin viedä mielikuvaa vielä pidemmälle; ensimmäinen korumallisto kuljetti eteenpäin naapurikylässä kasvaneen Aleksis Kiven ajatuksia ja vierellä kulki sarja, joka ammensi tarinansa luonnosta ja kansan yhteisistä muistoista.

Tarinat löysivät kuuntelijoita ja korut kannattelijansa, joten Tarja saattoi jättäytyä pois muista töistä ja keskittyä uuden suunnitteluun, brändin luomiseen ja markkinointiin, eikä Hannukaan ehtinyt enää tehdä töitä toisaalle. Haaveet olivat käyneet toteen; pariskunta sai tehdä työkseen sitä, mitä parhaiten osasi ja siten, miten halusi.

Kunnes lama sotki kaiken ja haaveet piti haudata.

– Muttei onneksi syvälle, Tarja muistelee. Töitä riitti yrityksessä vielä yhdelle, mikä oli tarpeeksi pitämään se pystyssä. Tarja itse palasi sairaanhoitajaksi, teki töitä myös kiinteistövälittäjänä ja remonttisuunnittelijana. Yhteisen yrityksen eteenpäin vientiin ei riittänyt aikaa eikä jaksamistakaan. Pitkien työpäivien jälkeen oli tärkeämpää olla äiti ja isä.

Sitten meinasi loppua myös usko; yrityksen tyhjäkäynti teki tiukkaa taloudellisesti ja henkisesti ja vei voimia vuorotellen kummaltakin. Toinen sai kuitenkin nojata toisen sinnitellessä, ja hiljalleen paukkuja alkoi taas kasautua yhteiseen laariin. Pysähdys, vaikka kipeää tekikin, teki myös tilaa uusille ajatuksille ja konseptin kirkastumiselle nykymuotoonsa.

Ja pakkohan niiden kanssa oli yrittää uudelleen. Mutta ensin tehtiin muutoksia.

Tarja kouluttautui Hannun mentoroimana kultaseppäartesaaniksi ja yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Selvitettiin myös, mitä pitää tehdä kohdatakseen yksilöllistä ja merkityksellistä käsityötä arvostavia asiakkaita ja keitä he ovat. Taas törmättiin tarinoiden voimaan – tällä kertaa blogien muodossa.

Kertomukset vanhaan navettaan remontoidusta pajasta ja tunnelmallisesta putiikista idyllisellä maaseudulla sympaattisine yrittäjineen levisivät laajalle somevaikuttajien avattua ostoskokemuksensa kanavillaan. He osuivat asian ytimeen ja heidän kauttaan Tarinakorun markkinointi osui kohteeseen.

Pajalla valmistuu edelleen uniikkeja yksittäiskappaleita ja piensarjoja, mutta toiminnan keskiössä ovat nyt tilaustyöt. Asiakkaat tulevat verstaalle ajan kanssa, ottavat mukaan vanhoja koruja, istuvat alas, kertovat koruista tai niiden kantajista ja miettivät yhdessä yrittäjän kanssa, kuinka saisivat niihin sitoutuneen historian säilymään. Tai sitten kaapin perällä pölyttyneestä romukullasta tehdään vihdoinkin jotain kivaa.

– Pajassa on itketty ja naurettu yhdessä asiakkaan kanssa. Korut nostavat pintaan monenmoisia tunteita ja tuntuu hyvältä olla mukana kanavoimassa niitä johonkin kauniiseen tai merkitykselliseen, Tarja pohtii. Alkuperäinen ajatus liiketoiminnasta ja omasta elämäntavasta oli saanut runsaasti lisää sisältöä.

Muutosta sekin, että korujen materiaalina käytetään tätä nykyä vain kierrätyskultaa- ja hopeaa sekä maailmalla suosioon nousseita epätäydellisyyttä korostavia suolapippuritimantteja. Mutta yksi asia pysyy: korut tehdään pienimpiä osia myöten perinteisin menetelmin käsin.

Pysyvää näyttää olevan myös perheen tuki; pienet mainostenjakajat kasvoivat isoiksi ja kypsyivät samalla kantamaan yrityksessä suurempaa vastuuta. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle he jatkavat yhteistä tarinaa.

Teksti ja kuvat Heli Heikkilä