8.6.2017 klo 06:58
Uutinen

Oletko ostamassa uutta älypuhelinta? Tätä puhelinta kannattaa odottaa vielä hetki

Kiinalainen Oneplus tuo uusimman mallinsa myyntiin Suomessa juhannuksen alla. Laitteesta povataan myyntihittiä Suomen markkinoilla.

Oneplus 3T (kuvassa) oli Suomessa pienimuotoinen menestys. Puhelimen myynnin aloittaminen poiki jonon Helsingin keskustaan Elisan liikkeen ovelle viime marraskuussa. Laitteessa houkuttelivat paitsi kilpailukykyinen hinta, myös laadukkaat ominaisuudet. Laite on ollut myynnissä yksinoikeudella Elisalla.

Nyt 3T:n myyntiä ollaan lopettelemassa, sillä uusi Oneplus 5 on ovella. Kiinalaisyhtiö otti edellisen mallin myötä käyttöön uuden strategian, jonka mukaan se julkaisee jatkossa uutuusmalleja useammin kuin kerran vuodessa.

Syy yhden numeron yli hyppäämiseen löytyy kiinalaisesta uskomuksesta, jonka mukaan nelosta pidetään epäonnen lukuna.

Oneplus on kutsunut median edustajia julkaisutilaisuuteen 20. kesäkuuta. Kutsu paljastaa, että puhelin tulee Suomessa myyntiin seuraavana päivänä klo 17.

Millainen puhelin tulossa?

Vahvistamattomien tietojen mukaan Oneplus 5:ssä olisi peräti kahdeksan gigatavua keskusmuistia eli selvästi enemmän kuin kilpailijoiden tuotteissa. Keskusmuistilla on merkitystä, jos käyttäjällä on päällä samanaikaisesti useita paljon muistia kuluttavia sovelluksia kuten pelejä.

Internetiin päätynyt vuotokuva paljastaa, että laitteessa on niin sanottu kaksoiskamera eli kaksi erillistä kamerakennoa. Näistä toisen epäillään olevan mustavalkokamera.

Uudeksi värivaihtoehdoksi odotetaan violetin ja vaaleansinisen yhdistelmää. Muut värit olisivat musta, punainen ja kultainen.

Ostajan kannalta epämieluisa tieto on se, että uutuuden arvellaan olevan selvästi edellistä mallia kalliimpi. Oneplus 3T on maksanut Suomessa 439 tai 479 euroa.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi