1.3.2017 klo 08:04
Uutinen

Oma Säästöpankilla historiansa paras tulos muutosten vuonna

Tehokas operatiivinen toiminta sekä tyytyväiset asiakkaat pitivät Oma Säästöpankin liiketoiminnan kasvuvauhtia yllä myös viime vuonna.

Oma Säästöpankille kertyi tulosta ennen veroja 20,6 miljoonaa euroa (18,4 miljoonaa euroa 2015), mikä tarkoittaa 10,5 prosentin kasvua edellisvuodesta. Oma Säästöpankki -konsernin tase kasvoi vuoden aikana 11,3 prosenttia ja oli vuoden lopussa 2,2 miljardia euroa (1,9 miljardia euroa 2015). Pankki pystyi saavuttamaan oman ennätystuloksensa taloudellisesti haastavina aikoina.

Liiketoiminnan positiivinen kehitys selittyy onnistuneilla rakennejärjestelyillä ja lujilla asiakassuhteilla. Vuodenvaihteessa pankki yhdisti yhdeksän konttoria lähistön suurempiin yksiköihin. Liiketoiminnan uudelleen organisoinnin seurauksena syntyi parikymmentä uutta työtehtävää digitalisiin pankkipalveluihin. Tällä hetkellä Oma Säästöpankki palvelee 125 000 asiakastaan 36 konttorin ja 229 henkilön voimin. Uusia asiakassuhteita solmittiin vuoden aikana noin 6 000 kappaletta, eli pankki sai noin 500 uutta asiakasta kuukausittain.

– Haluamme olla vahvasti asiakkaidemme lähellä ja arjessa läsnä sekä fyysisesti että digitaalisesti. Asiantuntijapalvelumme ovat helposti saatavissa ja konttorien aukioloaikoja on laajennettu toimialueen suurimmissa kasvukeskuksissa. Pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin maakunnista käsin. Tämä näkyy erityisesti yritysasiakkaiden jatkuvasti kasvavassa määrässä, Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kertoo.

Volyymit eri tuotealueilla kasvoivat edelleen nopeammin kuin pankkimaailmassa keskimäärin, joten Oma Säästöpankki vahvistaa markkina-asemaansa koko toimialueella. Myös luottokysyntä on korkealla tasolla, mikä kertoo yleisestä luottamuksesta Suomen taloustilanteen kohenemiseen. Asuntokauppa on piristymään päin ja yritysten investointihalukkuus on lisääntynyt.

Tilikauden aikana toteutetusta toiminnan uudelleen organisoinnista ja sisäisistä liiketoimintajärjestelyistä saadut säästöt mahdollistavat merkittävät investoinnit digitaalisten asiointikanavien kehittämiseen. Pankkipalvelut tulevat jatkossa yhä tiiviimmin Oma Säästöpankin asiakkaiden luo chat- ja videoasioinnin muodossa.

– Oma Säästöpankki on jo vuosia ollut yksi Suomen kannattavimmista ja tehokkaimmista pankeista. Tavoitteena on säilyttää asema myös jatkossa, sanoo Sydänlammi.

Hämeen Yritysviestintä,
toimitus@hameenyrityssanomat.fi