Perintäkuluille tulossa viimein katto – ”Aivan erinomainen asia yrittäjille”

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että perintäkuluille asetetaan kulukatot. – Tämä on aivan erinomainen asia etenkin pienyrityksille, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä iloitsee. Suomen Yrittäjät on jo pitkään vaatinut, että suuriin perintäkuluihin on puututtava.

– Vuosien varrella lukuisat pienyritykset ovat joutuneet maksamaan huomattavan korkeita kuluja lainsäädännön puutteellisuuden vuoksi. Suomen Yrittäjät on jo pitkään vaatinut lainsäädäntöön muutoksia, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Kuluttajia koskevassa perinnässä kulukatto on ollut jo pitkään.

Työryhmä jätti perintätoimintaa suitsivat mietintönsä 17. syyskuuta. Mietinnössä esitetään paitsi perintäkulujen kohtuullistamista, myös joukko muita toimenpiteitä, joilla erityisesti pieniin yrityksiin kohdistuvaa perintää järkevöitetään nykyisestä.

Yrittäjät ovat tuoneet esille, että korkeiden perintäkulujen lisäksi perinnässä aiheutetaan kustannuksia esimerkiksi lähettämällä lukuisia perintäkirjeitä tai lähettämällä vaatimuksia hyvin tiuhaan tahtiin.

– Pientenkin pääomien kohdalla perintätoimisto on voinut laskuttaa yrittäjiltä useiden satojen eurojen kulut yhdestä perintäkirjeestä. Tilanne ei ole enää vuosiin ollut kohtuullinen, sanoo Suomen Yrittäjiä työryhmässä edustanut lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen.

Uudistus on hyödyllinen myös velkoja-asemassa olevalle yritykselle.

– Kun velallisen perintätoimistolle maksamat kulut ovat kohtuulliset, velkoja saa saatavansa nopeammin ja varmemmin, muistuttaa Toivonen.

Myös trattaperintään muutoksia

Työryhmä esittää muutoksia myös trattaperintään. Tratta eli julkisuusuhkainen maksukehotus on perintäkeino, jota käytetään yritysperinnässä. Esityksen mukaan trattaperinnän sekä protestoinnin määräaikoja pidennetään nykyisestä. Trattaperintä on yrittäjän ja yrityksen näkökulmasta ankara perintäkeino, koska se aiheuttaa ilman viranomaiskäsittelyä saajalleen maksuhäiriömerkinnän.

– Esitys on hyvä, sillä yritys on voinut saada maksuhäiriömerkinnän vain esimerkiksi sen vuoksi, ettei Postin jakelu ole toiminut odotetulla nopeudella. Jossain tilanteissa tratta ei ole koskaan edes saapunut velalliselle. Tilanne on ollut monen yrityksen ja yrittäjän kannalta kestämätön, sanoo Toivonen.

Peruspalvelut turvattava

Suomen Yrittäjät katsoo, että seuraavaksi pitää turvata lainsäädännöllä pienyritysten mahdollisuus saada elinkeinonharjoittamisen kannalta välttämättömät palvelut kuten pankki- ja vakuutus- sekä tietoliikennepalvelut.

– Hallitus linjasi tästä puoliväliriihessä ja nyt pitäisi laittaa toimeksi. Jos epäonnistumisen jälkeen ei saa esimerkiksi pankkitiliä tai vakuutusta, hukataan resursseja ja menetetään työpanos. Tähän ei Suomella ole varaa. Yrittäjyyden tukeminen on myös fiksua työvoimapolitiikkaa, Janne Makkula toteaa.

Lue myös: Yritysperintään tulossa kaivattu muutos – Perintäkulut kohtuullistetaan

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Getty Images