2.9.2021 klo 13:04
Uutinen

Pian julkaistava Windows 11 voi jäädä monelta lataamatta – Syynä tiukat laitteistovaatimukset

Microsoftin uusi Windows 11 -käyttöjärjestelmä julkaistaan 5. lokakuuta.

Microsoftin tuorein Windows-versio 11 tulee saataville lokakuun alkupuolella. Ensimmäisenä käyttöjärjestelmään pääsevät käsiksi ne, jotka saavat sen käyttöönsä uuden tietokoneen mukana. Olemme aikaisemmin kertoneet joistakin Windows 11:n uusista ominaisuuksista.

Päivitykset vanhemmista Windows-versioista uuteen käynnistyvät nekin pian lokakuun alun jälkeen. Päivitys nykyisestä kymppiversiosta on maksuton. Windows 11 tulee saataville kaikkiin yhteensopiviin laitteisiin vuoden 2022 puoliväliin mennessä, Microsoft kertoo. Käyttäjä saa tiedon päivityksestä automaattisesti Windows Update -toiminnon kautta.

Muiden muassa Mobiili.fi kertoo, että uusimman Windows-version laitteistovaatimukset ovat varsin tiukat. Edelliset versiot ovat pyörineet selvästi vaatimattomammalla laitteistolla. Microsoft on julkaissut PC Health Check -nimisen sovelluksen, jolla käyttäjä voi tarkistaa, onko oma tietokone riittävän tehokas uuden käyttöjärjestelmäversion käyttämiseen. Microsoft on kuitenkin antanut ymmärtää, että nyt listalla olevat laitteistovaatimukset eivät ole täysin aukottomia. Näin ollen uutta versiota pystynee käyttämään myös hieman ”laiskemmalla” järjestelmällä.

Microsoftin julkaisemalla laitteistovaatimusten listalla on muun muassa yhden gigahertsin kellotaajuus ja ja vähintään neljän gigatavun keskusmuisti. Käyttöjärjestelmä edellyttää vähintään 64 gigatavua vapaata tallennustilaa.

Uuden version julkistamisen jälkeen Microsoft jatkaa Windows 10:n tukea. Luvassa on päivitys kymppiversiolle vähintään kerran puolessa vuodessa vuoteen 2025 saakka.

Julkisuudessa spekuloitua Android-tukea ei uudelle versiolle ole vielä tulossa. Näillä näkymin sellainen on luvassa vasta ensi vuonna.

Kuva: Microsoft

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi