YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Polttoöljy kallistunut dieseliäkin nopeammin – ”Sitä kuluu joka tunti, kun hakkuri, kaivinkone, metsäkone tai traktori tekee työtä”
Koneyrittäjät vaatii hallitukselta päätöksiä yrittäjien tilanteen helpottamiseksi.
Kaivukoneissa, metsäkoneissa ja muissa työkoneissa käytettävän moottoripolttoöljyn hinta on kallistunut suhteellisesti vielä enemmän kuin dieselin hinta. Koneyrittäjät ry vaatiikin hallitukselta päätöksiä yrittäjien tilanteen helpottamiseksi.
– Kun puhutaan polttoaineiden hintojen kallistumisesta, huomio kohdistuu usein bensaan ja dieseliin. Koneyrittäjille moottoripolttoöljyn hinta on monessa työssä se olennaisin. Sitä kuluu joka tunti, kun hakkuri, kaivinkone, metsäkone tai traktori tekee työtä, Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola sanoo tiedotteessa.
Energia-, maarakennus- ja metsäalojen konetöissä suuri osa työstä tehdään Koneyrittäjien mukaan polttoöljyä käyttävillä koneilla. Tilastokeskuksen julkaisemissa keskihintatiedoissa kevyen polttoöljyn hinta oli elokuussa noussut vuoden takaiseen verrattuna suhteellisesti dieselin hintaa enemmän.
Tilastokeskuksen maarakennus- ja metsäalan konekustannusindeksien mukaan koneyritysten kustannukset olivat elokuussa 2026 eri toimialoilla 8,4–13,5 prosenttia vuoden takaista korkeammalla tasolla.
Koneyrittäjien mukaan koneyritysten kustannuksia on nostanut erityisesti moottoripolttoöljyn hinnan kallistuminen. Polttoöljyn pumppuhinta on kivunnut syyskuussa jopa 2,15 euroon litralta. Tämä tarkoittaa yli 80 prosentin nousua verrattuna tammikuun keskihintaan. Vastaavasti dieselin hinta on noussut noin 40 prosenttia samalla ajanjaksolla.
Koneyrittäjät esittää, että hallitus valmistelee viipymättä määräaikaisen polttoainetuen työkone- ja kuljetusyrittäjille.
Järjestön tiedotteessa todetaan, että ”muuallakin Euroopassa korkeisiin polttoainehintoihin on vastattu hallitusten päätöksillä”.
Esimerkiksi Saksassa liittovaltio ja osavaltiot ovat sopineet energiaveron määräaikaisesta alentamisesta. Suomessa toteutettiin Ukrainan sodan alun energiakriisissä polttoainetuki tilanteesta kärsiville yrittäjille, joten mallia ei tarvitsisi lähteä alusta asti pohtimaan, tiedotteessa jatketaan.
– Nyt tarvitaan hallitukselta päätöksiä, jotka auttavat yrityksiä selviytymään kustannuskriisistä, joka johtuu ennakoitua pidempään korkealla pysyneistä polttoaineiden hinnoista, Koneyrittäjien Peltola vaatii.
Yrittäjät vaatii ammattidieselin aikaistamista
Suomen Yrittäjät vaati aiemmin tällä viikolla hallitukselta toimia kuljetusalan kustannusten hillitsemiseksi. Yrittäjien mukaan ammattidieselin käyttöönottoa on aikaistettava, veronpalautuksen tasoa nostettava ja vastaavan suuruinen tuki valmisteltava myös pienemmälle kuljetuskalustolle.
Petteri Orpon hallitus on aiemmin ilmoittanut, että ammattidiesel tulisi voimaan vuonna 2028.
Nykyinen ammattidieseliin kaavailtu palautustaso ei Yrittäjien mukaan riitä vastaamaan kuljetusalan kustannusrasitukseen, vaan sen on oltava esitettyä suurempi.
Lisäksi nyt valmistellussa muodossa ammattidiesel jättäisi Yrittäjien mukaan suuren joukon pk-yrityksiä tuen ulkopuolelle. Veronpalautus on rajattu vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoihin ja linja-autoihin, kun taas valtaosa pk-yritysten kuljetuskalustosta koostuu tätä rajaa kevyemmistä paketti- ja kuorma-autoista. Yrittäjien mukaan ammattidieseliä vastaava tuki on ulotettava myös pienempään kalustoon.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi