16.4.2018 klo 13:22
Uutinen

Puheenjohtajan tervehdys

Kanta-Helsingin Yrittäjät ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 12.4. Fennian pääkonttorilla Pasilassa. Kokous vahvisti puheenjohtajavaihdoksen hallituksen esityksen mukaisesti ja hyväksyi vuoden 2017 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä myönsi hallitukselle vastuuvapauden. Kiitän hallituksen puolesta luottamuksesta ja lupaan, että olemme jatkossakin yhtä innokkaita toiminnassamme jäsenyrityksiemme hyväksi.

Liityin itse aikanaan Yrittäjiin vuonna 1997. Yritystoimintani oli vilkastunut alkuvuosien ajoista ja kaipasin neuvontaa, täydennyskoulutusta ja vertaistukea nimenomaan yrittäjänäkökulmasta. Sen vuoksi liityin jäseneksi ja samaisesta syystä olen jäsenenä edelleenkin. Yrittäjien jäsenyyttä suosittelen myös kaikille asiakkailleni ja oma suositus onkin tehokkain tapa saada uusia jäseniä. Tämän vuoksi, Helsingin Yrittäjät lanseerasi huhtikuussa jäsenhankintakampanjan, missä suosittelija saa jokaisesta hankkimastaan jäsenestä itselleen 40,00 euron arvoisen lahjakortin. Lue lisää jäsenetukampanjasta tästä Uutiskirjeestä.

Kevään tapahtumakausi alkoi Yrittäjien aamukahvilla maaliskuussa, vieraaksemme saapui tuolloin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautava. Kuten ennenkin, tilaisuus oli anniltaan sekä informatiivinen että mukava. Aamukahvitilaisuuksia on meiltä toivottukin enemmän ja niitä on varmasti myös tulossa. Huhti-, touko- ja kesäkuussa on monta kivaa tapahtumaa tulossa ja ilmoittautumislinkit löytyvät kotisivuiltamme sekä Facebookista. Tänä vuonna on suunnitteilla myös kaikkien Helsingin paikallisyhdistyksien yhteisiä tapahtumia, niistä kuulemme lisää myöhemmin.

Paikallisyhdistystoiminnan yhtenä tärkeänä osana erilaisten tapahtumien järjestämisen lisäksi on kerätä jäseniltämme mielipiteitä, toimintaehdotuksia ja palautetta. Näitä välitämme eteenpäin alue- ja keskusjärjestölle tai esimerkiksi Helsingin kaupungille. Palautteita kuulemme helpoiten tapahtumissamme, enemmän kuin minkään palautekyselyn tuloksena. Mutta mikäli tapahtumiimme on hankala ehtiä, niin kerro meille hallituksen jäsenille viestisi sähköpostin välityksellä tai soita meille. Yhteystiedot löydät Kanta-Helsingin kotisivuilta.

Helsingin Yrittäjien hallitus on uuden puheenjohtajan Mari Laaksosen johdolla kokoontunut kahdesti. Hallitus- ja valiokuntatyöstä huokuu positiivinen tekemisen meininki sekä yhteistyön ilmapiiri. Tällä tavoin on ilo toteuttaa jäsenien hyväksi tätä luottamustehtävää.

Mukavaa kevättä kaikille,
puheenjohtaja Outi Aalto
p. 050 553 3555 outi(at)ktkirjanpito.fi