17.8.2017 klo 10:21
Uutinen

Säästäminen, sijoittaminen ja velkavipu tutuksi

Säästämisen ja sijoittamisen tavoitteena on usein turvata tulevia eläkepäiviä, mutta kuinka hyvin sinä olet turvannut oman taloudellisen vakauden eläkeaikanasi?

Mitkä ovatkaan keskeiset haasteet sijoittamisessa ja säästämisessä? Yllätys monelle lienee se, että yksi merkittävimmistä haasteista sijoittajalla tai säästäjällä piileekin oman pään sisällä – tunteet.

– Tunteet ohjaavat liian usein meitä sijoittajina. Tunteet tulee hallita ja tietyt perusasiat, jotka vaikuttavat itse kunkin sijoitusten tuottoon, sanoo pankinjohtaja Petri Luoto Nordeasta.

Luoto on puhujana Yrittäjien, Nordean ja Hyvinkään seudun osakesäästäjien Sijoitusillassa Riihimäen Lasimuseolla. Ilta on otsikoitu: Sijoittaminen ja säästäminen eivät ole tähtitiedettä.

Entä tiedätkö mikä on velkavipu? Velkavivulla voidaan nostaa sijoitussalkun oman pääoman tuotto-odotusta. Vivuttamiseen liittyy myös riski rahoituskulujen noususta, jolta voidaan kuitenkin suojautua. Nordea Marketsin asiantuntija Eemeli Väyrynen käy illan aikana läpi velkavivun hyödyntämisen teoriaa sekä käytännön esimerkkejä

Privanet Group Oyj :n yhteysjohtaja Kari Pankkan puheenvuoron aiheena on kasvurahoitus kotimaisille pk-yrityksille ja joukkosijoittaminen. Privanet on suomalainen, listaamattomien yritysten arvopaperien välittämiseen ja yritysten rahoitusjärjestelyihin erikoistunut sijoituspalveluyritys.

– Alan markkinajohtajana meillä on laaja palveluvalikoima, joka tuo yhteen rahan tarvitsijat ja sijoittajat. Markkinapaikallamme vaihdetaan kotimaisten pienten ja keskisuurten yritysten osakkeita ja ylläpidämme päälistamme osakkeista kattavaa yhtiökatsaus- ja analyysipalvelua.

Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukkan puheenvuoron aiheena on Paikalliset yritykset – kasvun ja sijoittamisen symbioosi ja Hyvinkään seudun osakesijoittajista ja tulevista tapahtumista kertoo sihteeri Mauri Keinänen. Tilaisuuden avaa Riihimäen Yrittäjien puheenjohtaja Tiina Latikka.

Illan ohjelmaan syvennytään Lasimuseon 1. kerroksen luentosalissa. Lopuksi nautitaan kevyt iltapala Lasimuseon Kahvila-Ravintolassa. Osallistujilla on mahdollisuus tutustua omakustanteisesti ajankohtaisnäyttelyyn 100 lasissa – 100 vuotta – 100 esinettä.

Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittaudu täällä >>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi