20.4.2018 klo 13:20
Uutinen

Sata Savosta Tampereelle

Kunnallisjohdon seminaari kokoaa kuntien päättäjät ja yrittäjät yhteen

Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari järjestetään tänä vuonna Tampereella Tampere-talossa 23.-24.5. Tapahtumaan on jo nyt ilmoittautunut yli 1000 yrittäjää ja kunta- sekä elinkeinovaikuttajaa ympäri maata.

Savon Yrittäjien puheenjohtaja Yrjö Ronkainen iloitsee suuresta savolaisten osallistujien määrästä.

– Olen erittäin tyytyväinen pohjoissavolaisten kuntien ja yrittäjien osallistumiseen tähän järjestömme yhteen merkittävimmistä tapahtumista. Tapahtuma luo ainutlaatuiset puitteet verkostoitumiselle sekä yrittäjien ja kuntien yhteisten tavoitteiden luomiselle. Tänä vuonna tapahtuma on erityisen mielenkiintoinen, julistetaanhan siellä Suomen Yrittäjien teettämän Elinkeinopoliittisen mittaristo -kyselyn tulokset.

Pohjois-Savon tulokset olivat maan parhaimmistoa kaksi vuotta sitten, jolloin kysely viimeksi tehtiin.

– Tietenkin odotamme hyviä tuloksia myös tänä vuonna. Kysely mittaa yrittäjien mielipiteitä oman kunnan elinkeinopolitiikan eri osa-alueista. Kuntakohtainen raportti antaa hyvät eväät yhteiselle kehittämistyölle, Ronkainen toteaa.

Tampereella puhujina ovat muun muassa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb, professori Mari Vaattovaara, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju, hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg, Creative Director Saku Tuominen sekä futuristi Elina Hiltunen.

Ensi vuonna Lappeenrantaan

Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari järjestetään ensi vuonna Lappeenrannassa. Tapahtuma kerää 15. –16.5.2019 Holiday Club Saimaalla noin tuhat kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua ja yrittäjävaikuttajaa. Lappeenrannassa erityisenä kohderyhmänä ovat tulevien maakuntien johto ja päättäjät. Pääteemana on kunnan, maakunnan ja yrittäjien yhteistyö menestyksen rakentamisessa.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Yrjö Ronkainen, Savon Yrittäjät, p. 050 5506 969, yrjo.ronkainen(at)varpuke.fi
yhteyspäällikkö Mia Simpanen, Savon Yrittäjät, p. 044 3680 505, mia.simpanen(at)yrittajat.fi

Tampereella järjestettävän Kunnallisjohdon seminaarin tiedot löytyvät osoitteesta www.kunnallisjohto.fi. Tapahtumaan voi ilmoittautua 8.5. saakka. Sama sivusto on myös Lappeenrannassa 2019 järjestettävän Kunnallisjohdon seminaarin koti.