17.10.2017 klo 13:06
Uutinen

Sinustako Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja 2018?

Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja vaihtuu ensi vuoden alusta kun nykyinen puheenjohtaja Jouni Ortju ilmoitti luopuvansa tehtävästä.

Mitä Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja oikein tekee ja missä hän on mukana?

Yhdistyksemme hallinto-ohjeessa (joka löytyy muuten kokonaisuudessaan täältä) tehtävästä kerrotaan mm. seuraavasti: hallituksen puheenjohtajan yleisenä tehtävänä on johtaa hallituksen työskentelyä niin, että sen tehtävät tulevat hoidetuksi mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Puheenjohtaja on usein myös yhdistyksen ’kasvot’ erilaisissa tilaisuuksissa ja yhteistyökumppaneihin & sidosryhmiin päin.

Millainen olisi hyvä puheenjohtaja? (Jounin pohdintoja)

– näyttää omalla esimerkillä (erityisesti sitoutumista) ja myös johtaa näin

– tekee sen mitä lupaa

– tietää, missä mennään niin ihmisten kuin asioidenkin osalta

– puhuu omasta yhteisöstä hyvää ja haluaa kehittää sen toimintaa yhteisesti sovittuun suuntaan

– on halukas kuuntelemaan jäsenistöä ja suuntaamaan toimintaa heitä palvelevaan suuntaan. Kuuntelu koskee toki myös muita, vaikkapa yhteistyökumppaneita, sidosryhmiä jne.

– pohtii yhteisön parasta ennen omaansa (asettaa yhteisön edun omansa edelle)

– on neutraali eikä ota kantaa perehtymättä asioihin. Jos ei tiedä, ottaa selvää ja johtaa faktojen perusteella

– huolehtii avoimuudesta ja tiedottaa aktiivisesti

– antaa toiminnassa mukana oleville mahdollisuuden oppia uutta ja kasvaa

– haluaa auttaa toisia onnistumaan

– huolehtii omalla toiminnallaan siitä, että muut mukana olevat saavat riittävästi tietoa käsiteltävinä olevista asioista

Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan syyskokouksessa, jossa myös valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Tänä vuonna syyskokous on 2.11.2017 klo 17.30 Kummin Aitassa.

– Tehtävä on ehdottomasti mielenkiintoinen, ja pääsee toimimaan uusissa, merkittävissä verkostoissa. Tehtävä myös vaatii paljon paneutumista asioihin ja vie aikaa – mutta antaa mielestäni takaisin kaiken minkä ottaa. Lisäksi, kun on hyvä tiimi ympärillä (hallitus ja toiminnanjohtaja) niin kaikkea ei tarvitse itse tehdä, kannustaa Jouni Ortju mahdollisia puheenjohtajia.

Oletko kiinnostunut puheenjohtajan tehtävästä? Voit ilmoittaa halukkuutesi etukäteen puheenjohtaja Jouni Ortjulle, jouni.ortju (at) laatukoulutus.fi. tai puh. 050 917 8688. Hän antaa myös lisätietoa tehtävästä. Tehtävään kiinnostuksensa ilmoittaneet esittelemme etukäteen sivuillamme.