26.5.2023 klo 21:00
Uutinen

Sipoon Yrittäjien After Workit saaristomaisemissa

Vietimme perjantaina 26.5 mukavan hetken After Workeiden merkeissä Sipoon Saaristossa. Monille sipoolaisille entuudestaan tuttu paikka nimeltä SSS Paviljongen on tänä vuonna saanut uudet yrittäjät, siskokset Benita ja Tanja Åkerfelt, ja heitä päätettiin käydä moikkaamassa.

Aftereissa on kevään mittaan käynyt vaihtelevasti porukkaa ja myös tällä kertaa saatiin uusia kasvoja mukaan. Keskusteluaiheet näissä tapahtumissa on hyvin rentoja. Harvoin keskustellaan bisnestä, kuten esimerkiksi tällä kertaa kun eräänä aamuna hän ja vaimonsa heräsivät siihen että samaan sänkyyn oli päässyt luikertelemaan käärme.

On siis ihana päästä välillä myös pois siitä yrittäjänä olemisesta ja hetken aikaa olla vaan. Siitä meidän After Workit on tehty. Tule sinäkin mukaan viettämään rentoa iltaa meidän kanssa.

Seuraavat After Workit pidetään torstaina 29.6 klo 18.00 alkaen. Paikka vielä avoin mutta tiedotamme lisää kun varmistuu.