18.4.2019 klo 21:02
Uutinen

Somecon Minna Valtari on Varsinais-Suomen vuoden nuori yrittäjä

Varsinais-Suomen vuoden 2019 nuori yrittäjä on Somecon perustaja, hallituksen nykyinen puheenjohtaja ja strategi Minna Valtari.

Vuoden 2019 varsinaissuomalaiseksi vuoden yrittäjäksi valittu 33-vuotias Minna Valtari on toiminut yrittäjänä vuodesta 2009. Digitaaliseen markkinointiviestintään, sisältömarkkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvän Somecon Valtari perusti vuonna 2012. Yrityksestä on kehittynyt yksi Suomen johtavista sosiaalisen median ja strategisen viestinnän tekijöistä ja se työllistää tällä hetkellä yhteensä 20 henkilöä.

– On kunnia saada tällainen tunnustus yrittäjäkollegoilta! Kaikki yrittäjät tietävät, että liiketoiminnan, tiimin ja vastuun kasvaessa myös yrittäjä pääsee pikavauhtia kasvamaan ja oppimaan paljon uutta. Yrittäjän päämäärätietoisuutta ja sekä halua että uskallusta ottaa riskejä tarvitaan, mutta yksin hän ei pötki kovin pitkälle, joten kiitos kuuluu kaikille kanssani Somecoa niin perustamassa kuin kehittämässä olleille ja minuun uskoneille, niin tiimiläisille kuin asiakkaille, Minna Valtari kommentoi.

Valtarin mukaan yrittäjyydestä on tullut hänelle viimeisen vuosikymmenen aikana tapaa elää ja mahdollisuus saavuttaa merkityksellisiä asioita.

– Jos sinulla on unelma, jonka haluat toteuttaa ja jonka eteen olet valmis näkemään vaivaa, yrittäjyys voi olla juuri sinunkin juttusi, hän sanoo.

Palkinto jaettiin torstai-iltana Naantalin kylpylässä järjestetyssä tilaisuudessa. Palkinnon perusteluina käytettiin muun muassa Somecon voimakasta kasvua ja Valtarin edelläkävijyyttä toimialallaan.

– Minna Valtari näki seitsemän vuotta sitten, että uudet viestintäteknologiat tulevat muuttamaan isosti kuluttajakäyttäytymistä ja viestintää ja lähti rohkeasti kehittämään liiketoimintaa tämän mahdollisuuden ympärille, palkintoa luovuttamassa ollut Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen sanoo.

Someco on perustamisensa jälkeen kasvanut tulorahoituksella ilman ulkopuolisia sijoittajia. Vuosina 2013-2018 yhtiön keskimääräinen kasvuprosentti oli noin 55 prosenttia. Somecon kasvu on ollut alusta asti myös kannattavaa – viime vuosina yhtiön liikevoittoprosentti on ollut keskimäärin noin kymmenen prosenttia.

Vuonna 2015 Someco laajensi toimintaansa avaamalla Turun lisäksi toimiston myös Helsinkiin, ja nykyisin henkilöstöstä puolet työskentelee Helsingissä, puolet Turussa.

Minna Valtari on Suomen Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun alueellinen voittaja. Valtakunnallisessa kilpailussa Suomen Yrittäjät ja Yksityisyrittäjäin Säätiö palkitsevat ansioituneita nuoria yrittäjiä.

Loppukilpailun finalisteiksi valitaan viisi parasta alueellista ehdokasta. Voittajan valinnassa otetaan huomioon erityiset ansiot toimialaan, innovatiivisuuteen tai yrittäjäasenteeseen liittyen. Voittaja palkitaan 25.5.2019 Nuorten Yrittäjien Get Togetherissä Kauhavan PowerParkissa.