2.8.2021 klo 13:34
Uutinen

Somerolta löytyy entistä osaavampaa kummitukea

Teksti Sari Merilä/Somero-lehti

Somerolaiset yrityskummit Teuvo Vaittinen ja Pekka Vaurola suorittivat Raision ammattioppilaitoksen järjestämän yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon. Yhteensä 18 kuukautta kestäneen tutkinnon suoritti 13 yrityskummia pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
– Saimme lisää valmiuksia toimia mentoreina yrittäjille, jotka tuntevat tarvitsevansa tukea ja kriittistä keskustelukumppania yrityksensä menestyksen varmistamiseksi. On tärkeää, että keskustelukumppani on sellainen, joka osaa ja uskaltaa ottaa kantaa, kun yrittäjä miettii ratkaisujaan, kertoo Pekka Vaurola, joka on tehnyt pitkän uran pankkimaailmassa esimiestehtävissä.
Teuvo Vaittinen on tehnyt työuransa tehtaissa. Viimeisimmät reilut kaksikymmentä vuotta hän toimi yrittäjänä teräsovia ja ikkunoita valmistavassa Jaatimetissa.
Yrityskummit tarjoavat mentorointia ja toimivat vertaistukena sekä antavat osaamistaan avuksi yrittäjälle liiketoiminnan elinkaaren eri vaiheissa.
Yrityskummit ovat kokeneita yrittäjiä, yritysjohtajia ja asiantuntijoita.
Mentoroinnin kohderyhmänä ovat useimmiten pienehköt sekä pk-yritykset, joilla on Y-tunnus ja liiketoiminta on vakiintunutta.
Yrityskummi pyrkii antamaan käytännön koulimaa osaamistaan yrittäjän käyttöön ja toimimaan liiketoiminnan kehittämisen tukena. Yrityskummi on yrittäjän keskustelukumppani ja sparraaja ideoiden kehittelyssä ja niiden eteenpäin viennissä. Lisäksi verkostoituminen ja erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen läpikäyminen ovat osa yrityskummin työkalupakkia.
Yrityskummia tarvitseva saa yhteyden toimintaan verkkosivujen yrityskummit.fi kautta. Järjestö etsii kullekin yrittäjälle sopivat ehdokkaat, joista yrittäjä itse saa valita oman yrityskumminsa.
Mentorointiprosessi alkaa useimmiten Yrittäjäklinikalla ja jatkuu yrittäjän ja yrityskummin kahdenkeskisissä tapaamisissa. Mentoroinnille sovitaan tavoitteet, tavoitteille toimenpiteet sekä aikataulu.
– Yrityskummin toiminta perustuu täyteen luottamukseen ja on yrittäjälle maksutonta. Siitä on karsittu pois byrokratia ja turhat muodollisuudet, Pekka Vaurola kertoo.  
– Tarvetta yrityskummeille on ollut. Tämä on toimintaa, josta saa itsekin hyvän mielen, kun pystyy auttamaan vaikeissa ratkaisuissa, kertoo Vaurola.
– Pienyrittäjä on usein todella yksin. Tärkeintä on huolehtia, ettei yrittäjä tee vääriä ratkaisuja ja astu suuriin sudenkuoppiin, joista on vaikea nousta ylös, Vaurola kertoo.
Hän on ollut avuksi esimerkiksi talous- ja markkinointiasioissa sekä uusasiakashankinnassa.
Yrityskummit eivä saa korvausta toiminnastaan, kyse on vapaaehtoistyöstä.

Mikä yrityskummi?
– kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja elinkeinoelämän vaikuttajista koostuva asiantuntijaverkosto
– yrityskummi antaa käytännön koulimaa osaamistaan yrittäjän tai yrittäjäksi aikovan käyttöön ja toimimaan liiketoiminnan onnistumisen tueksi
– toiminta perustuu luottamukseen
– Suomessa yli 1 000 yrityskummia, Somerolla kolme: Raija Lagerroos, Teuvo Vaittinen ja Pekka Vaurola
– yrityskummitoiminta on maksutonta yrittäjälle

Julkaistu: 11.5.2017 | 19:17