9.2.2017 klo 10:10
Uutinen

Sote-uudistuksessa yrittäjien rooli korostuu

Sosiaali- ja terveyspalvelu- ja maakuntauudistus koskee yli 200 000 sote-alan ammattilaista koko Manner-Suomessa. Se muuttaa ihmisten roolia.

Henkilöstö siirtyy liikkeenluovutusperiaatteella kunnasta maakunnan palvelulaitokseen tai yhtiöön. Vastaavasti sosiaali- ja terveyspalveluita käsittelevät luottamustoimielimet kunnissa lakkaavat, kun päätöksenteko siirtyy maakunnille.

– Kun kuntiin kohdistuva sote-sääntely poistuu, vapautuu valtavasti energiaa ja päätöksenteon resursseja, jotka on suunnattava elinvoiman edellytyksien luomiseen, Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen asiamies Hannamari Heinonen sanoo.

– Tämä on ehdottomasti mahdollisuus. Kunta on jatkossakin keskeinen, yrittäjien kannalta läheisin elinkeinopoliittinen toimija verotusoikeutensa, itsehallintonsa ja yleisen toimivaltansa kautta, Heinonen sanoo.

Heinosen mukaan sote- ja maakuntauudistuksessa yrittäjien rooli korostuu.

– Kun kuntien rooli muuttuu, Suomen Yrittäjien jokaiseen kuntaan ulottuva paikallisyhdistysverkosto ja kunnissa vaikuttavat yrittäjävaltuutetut ovat entistä tärkeämpiä, hän sanoo.

– Lähes kaikki kunnissa tehtävät päätökset vaikuttavat yrityksiin. Uudessa kuntalaissa kunnat velvoitetaan laatimaan kuntastrategian. Siinä työssä yrittäjyyden tulee näkyä ja kuulua.

– Kun kuntien rooli muuttuu, Suomen Yrittäjien jokaiseen kuntaan ulottuva paikallisyhdistysverkosto ja kunnissa vaikuttavat yrittäjävaltuutetut ovat entistä tärkeämpiä, Hannamari Heinonen sanoo. Kuva: Jarkko Översti, Tosikuva Oy