YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

9.5.2017 klo 17:03
Uutinen

Sotkeeko sote, muuttuuko maakunta?

Sote-ja maakuntauudistusta on valmisteltu Pohjois-Savossa hyvässä hengessä. Tulevaisuus on osittain vielä vaikeasti hahmoteltavissa, mutta samalla on hyvä muistaa, että muutos on mahdollisuus. Uudistukset luovat uusia mahdollisuuksia varsinkin yrittäjyydelle.

Savon Yrittäjien järjestämässä Yrittäjä, menesty maakunnassa -tilaisuudessa Hotelli IsoValkeisella kuultiin ajankohtaiset kuulumiset Pohjois-Savon sote-ja maakuntavalmistelusta. Tilaisuudessa aihetta alustivat maakuntajohtaja Marko Korhonen, sote-muutosjohtaja Leila Pekkanen, Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama sekä Fenniasta johtava asiantuntija Kari Varkila.

Maakuntajohtaja Marko Korhonen totesi omassa puheenvuorossaan, että Pohjois-Savossa luodaan nyt maakunnan oma kasvutarina. Hän myös kertoi, että Pohjois-Savon tavoitteena on olla Suomen halutuin elämisen ympäristö. Korhosen esitys löytyy täältä.

Sote-muutosjohtaja Leila Pekkanen puolestaan kertoi, että maakuntaan lähdetään hakemaan valinnanvapaus-pilottia, mikäli kunnat näyttävät asialle vihreää valoa. Hän kannusti yrittäjiä rohkeasti kokeiluun mukaan. Leilan esitys löytyy täältä.

Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama totesi, että tulevaisuudessa maakunnan rooli on toimia sote-palvelujen järjestäjänä ja tuotannon pitää olla monituottajamallilla toteutettu valinnanvapautta hyödyntäen. Kallama kannusti yrittäjiä valmistautumaan soteen laittamalla oman yrityksen kuntoon, valmistautumalla digiin ja verkostoitumalla. Koko esitys löytyy täältä.

Fennian Kari Varkilan puheenvuorosta kävi selvästi esille, että sote-uudistus onnistuu ja , jos se perustuu aitoon monituottajamalliin, jossa pk-yrityksillä on tasavertainen mahdollisuus toimia tuottajina. Varkilan esitys löytyy täältä.

Yrittäjä, valmistaudu soteen näiden vinkkien avulla:

1. Oma yritys ja palvelukuntoon
palveluketjut, asiakaskokemus, laatu
kustannuslaskenta, hinnoittelu, vertailu
viestintä, markkinointi

2. Valmistaudu digiin ja Kanta-palveluihin
aloita Kanta-valmistelu
mieti, mitä digi voisi olla sinulle
kokeile ja toimi

3. Verkostoidu
omien ja vieraiden kanssa
www.soteuttamo.fi

Lisätietoa:
Pohjois-Savon sote-ja maakuntauudistuksen ajankohtaiset asiat löydät täältä.
Koko valtakunnan sote-ja maakuntauudistusasiat löytyvät täältä.

Savon Yrittäjien sote-yhteyshenkilöt:
sote-työryhmän puheenjohtaja Laura Sinisalo, laura.sinisalo@nutrinet.fi, p. 040 7525 025
sote-työryhmän sihteeri Mia Simpanen, mia.simpanen@yrittajat.fi, p. 044 3680 505
toimitusjohtaja Arto Nykänen, arto.nykanen@yrittajat.fi, p. 044 3680 501