5.1.2018 klo 15:02
Uutinen

Suomi teemamaa tunnetuilla miesten vaatemessuilla – Kymmenkunta muodin osaajaa mukana

Miesten vaatemarkkina kasvaa nopeammin kuin naisten, erityisesti nuorten miesten ansiosta. Messuilla nähdään niin tuttuja suomalaisyrityksiä kuin nousevia suunnittelijakykyjä.

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan miehet ovat valmiimpia maksamaan vaatteesta keskimäärin enemmän kuin naiset.

– Myymälöitä ja verkkokauppoja suunniteltaessa onkin hyvä muistaa miesten ja naisten kuluttajakäyttäytymisen erilaisuus ja esimerkiksi se, että miehet etsivät helppoja valintoja ja ostavat kokonaisuuksia. He ostavat vaatteita useimmiten tarvehakuisesti, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Miehet ostavat vaatteita netistä harvemmin kuin naiset

– Vaatekaupassa miehet arvostavat henkilökohtaista palvelua. Henkilökohtaisen palvelun toive voi olla yksi syy sille, että miehet ostavat verkkokaupoista harvemmin kuin naiset. Mielenkiintoinen huomio on kuitenkin, että nuoret miehet pitävät nettikaupoissa surffailusta ja tuotteiden selailusta, Auvinen sanoo.

Maailmalla pinnalla oleva athleisure-trendi näkyy miesten muodissa. Miesten urheiluvaatteiden kauppa käy hyvin, ja rennon sporttinen tyyli on suosiossa, jopa bisnespukeutumisessa.

Muotimessujen teemamaa kiinnostaa

Kasvava kiinnostus suomalaista muotia ja suunnitteluosaamista kohtaan näkyy siinä, että Suomi on kansainvälisesti merkittävien Pitti Uomo -miestenvaatemessujen teemamaa. Firenzessä 9.-12. tammikuuta järjestettävillä messuilla nähdään niin tuttuja suomalaisyrityksiä kuin nousevia suunnittelijakykyjä.

Anna-Kaisa Auvinen nostaa esiin kiinnostavai piirteitä mieste vaatemarkkinasta: jo pitkään toimineet brändit ja nuoret suunnittelijat ovat tehneet yhteistyömallistoja. Brändiuudistuksen tehnyt miestenvaatemerkki Turo on tehnyt yhteistyömalliston Lontoossa työskentelevän suomalaisen Ikla Wrightin kanssa. Kajaanilainen R-Collection lanseeraa kansainvälisesti palkitun Maria Korkeilan suunnitteleman malliston, ja mm. Galeries Lafayettelle työskennellyt Rolf Ekroth on saanut yhteistyökumppanikseen outdoor-osaaja Haltin.

– Meille esittäytyminen Pitti Uomossa on mainio jatkumo kansainvälistymishankkeillemme. Olemme viimeisen parin vuoden aikana osallistuneet Pariisin miesten muotiviikoille ja olleet mukana Finpron yhteisvientihankkeissa, jotka ovat suuntautuneet pääosin Aasiaan, Nomen Nescion toimitusjohtaja ja suunnittelija Niina Leskelä iloitsee.

Messuilla suomalaisten yhteisosasto

Pitti Uomo -messujen Guest Nation Finland -osastolla on mukana kahdeksan brändiä ja suunnittelijaa: Ikla Wright x Turo, Maria Korkeila x R-Collection, Nomen Nescio, Rolf Ekroth, Formal Friday, Mannisto, Saint Vacant ja Vyner Articles. Tämän lisäksi Makia, FRENN ja Gemmi ovat mukana messuilla omilla osastoillaan.

Suomalaisyrityksistä Makia on jo kolmatta kertaa mukana Pitti Uomo -messuilla.

Pitti Uomo on maailman merkittävin miesten muodin tapahtuma, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa Italian Firenzessä.

Kuva: Suomen Tekstiili & Muoti ry

toimitus (at) yrittajat.fi