8.12.2020 klo 10:46
Uutinen

Talonmiehestä työnantajayrittäjäksi

Nurmikko on leikattu, piha on siisti, lukot toimivat, lamput on vaihdettu, pattereista tulee lämpöä, lumet on luotu ja kotiovestakin päästiin sisään, vaikka avaimet unohtuivat. Ammattitalkkaria tarvitaan aina.

Hämeen Yrityssanomat | Hämeenlinna

Kiinteistöhoito Jorma Vilmunen Oy:ssä on töissä jo 15 ammattilaista, kiinteistönhuolto- ja siivoustehtävissä. Jorma Vilmusen kaksi poikaa työskentelevät myös yrityksessä ja kolmaskin polvi Vilmusia on jo mukana töissä.

– Olen koko ikäni tehnyt kiinteistöhuollon töitä vuodesta 1976. 90-luvun puolella talonmiesten työt alkoivat siirtymään kiinteistöhuollon palveluyrityksille. Samassa aallossa perustin oman yrityksen.

Asiakkaat ovat pääasiassa asunto-osakeyhtiöitä Hämeenlinnan ja Hattulan seudulla ja liikekiinteistöjä on myös jonkin verran. Yrityksessä halutaan kestävässä kehityksessä pyrkiä myös ympäristöystävällisyyteen. Parhaillaan yrityksessä on koekäytössä täyssähköinen pakettiauto.

– Haluamme mieluimmin ennakoida kuin jossain vaiheessa pakkotilanteessa tehdä pikaratkaisuja.

Tasaisesti – sopimuksen mukaan

Vilmunen uskoo, että oman yrityksen pärjäämisen reseptinä on palvelujen tasaisuus ja pitkäikäinen henkilökunta. Asiakassuhteita löytyy jopa kolmen vuosikymmenen ajalta.

– Tekee sen, minkä lupaa ja mitä sopimuksessa lukee, ei siihen kummoisempia lääkkeitä tarvita. On ehdottoman tärkeää, että asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa toimiminen sujuvat hyvin. Huoltopuolelle on ihan kohtuullisesti työntekijäkysyntää, mutta siivoustehtäviin on ongelmallisempaa löytää tekijöitä, harmittelee Vilmunen.

Oppimista ja onnistumisen tunteita

Vuosien varrella Jorma Vilmunen on joutunut kouliintumaan työnantajayrittäjäksi ja henkilöstöjohtajaksi. Tärkeä osa johtamista on, että saa eri persoonat toimimaan yhteisen tavoitteen nimissä.

– Pyrin siihen, että porukka tekee itsenäisesti töitä. Tähän kasvaminen on ollut varmaankin yrittäjäurani hienoimpia asioita, kun muistelee mistä itse on aloittanut, herkistelee Vilmunen.

Lue laajempi juttu 10.12. ilmestyvässä Hämeen Yrityssanomissa.
Lehti on luettavissa myös verkkosivuiltamme.