Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Kuva: Getty's Images
31.5.2024 klo 10:52
Uutinen

Talouden käänne on käsillä ja pohja saavutettu – ”Voi vain toivoa, että odotettavissa oleva koronlasku valaa kuluttajiin lisää luottamusta”

Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuotteen volyymi kasvoi 2024 tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Työpäiväkorjattu bruttokansantuote oli 1,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

– Suureen riemuun ei kuitenkaan vielä ole aihetta. Taantuman tekninen päättyminen kertoo lähinnä siitä, että Suomen talouden käänne on nyt käsillä ja pohja on saavutettu, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.

Viennin volyymi pieneni 2024 tammi-maaliskuussa 4,6 prosenttia edellisen neljänneksen tasolta ja samaan aikaan tuonnin volyymi pieneni 0,5 prosenttia.

– Tämä vahvistaa kuvaa siitä, että vaikka talous on toipumassa Suomen päämarkkina-alueilla, Suomen teollisuus ei vielä saa vauhtia globaalin talouden toipumisesta. Tosin jaksolle osuneet työtaistelut vetävät lukuja vielä tavallistakin heikommiksi, sanoo Malinen.

”Alv-korotus tuhoaa loppuvuoden talouskasvun”

Yksityinen kulutus kasvoi 2024 tammi-maaliskuussa 1,0 prosenttia loka-joulukuun tasolta.

– Kohtuullinen kasvu ilahduttaa, koska kuluttajat ovat keskeisimmässä roolissa talouden kasvuun saamiseksi. Paljon on kiinni siitä, että kuluttajat ymmärtävät tilanteensa parantuneen inflaation sulaessa, ostovoiman kasvaessa ja korkojen laskiessa. Mikäli näin ei tapahdu ja kotimarkkinat eivät toivu, talouden kasvu tulee jäämään vaisuksi, Malinen sanoo.

Suomalaisten kuluttajien luottamus on edelleen heikkoa.

–  Kuluttajat vaikuttavat olevan turhankin pessimistisiä ja keräävät varmuuden vuoksi puskuria pahan päivän varalle sen sijaan, että kuluttaisivat normaalisti. Voi vaan toivoa, että ensi viikolla odotettavissa oleva koronlasku valaa kuluttajiin lisää luottamusta, Malinen toteaa.

Kuluttajien käsitystä talouden tilasta synkentää myös julkisen talouden huono tilanne.

–  Negatiivista kierrettä vahvistaa hallituksen päättämä arvonlisäveron korotus, joka tuntuu kuluttajien kukkarossa. Tosiasia on se, että arvonlisäveron korotus jo kuluvan vuoden syyskuussa tuhoaa loppuvuoden talouskasvun, Malinen arvioi.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Eeva Pesonen