10.10.2020 klo 18:00
Uutinen

Tammelan vuoden yrittäjä 2020: neljän polven kasvattamaa lähiruokaa

Vihannesten pakkaaja Matti Tuomola Oy palkittiin Tammelan vuoden yrittäjänä 2020. Palkitsemissanoissa kiitettiin muun muassa kotimaista lähiruokatuotantoa ja vastuullisuutta koko toiminnassa.

– Isoisäni Eemeli Tuomola aloitti kasvinviljelyn näillä tiluksilla jo vuonna 1950. Isäni Matti Tuomola yhtiöitti toiminnan vuonna 1988. Samalla rekisteröitiin käyttöön tuotemerkki Nauris-Matti. Siihen aikaan ei ollut kovin paljon nauriita markkinoilla, joten päätimme tällä erottua. Meillä on perhe mukana jo neljännessä polvessa, sillä aikuiset lapset perheineen ovat mukana yrityksen töissä, kertoo yrittäjä Reijo Tuomola.

Vuonna 2007 yritys muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi ja sukupolvenvaihdoksessa vetovastuun ottivat Reijo ja Jenni Tuomola. Tällä hetkellä tilalla kasvatetaan vihanneksia yli 100 hehtaarin alueella. Menekkituote on porkkana ja lisäksi kasvatetaan muun muassa punajuurta, lanttua, naurista ja palsternakkaa.

– Kyllä vuosien varrella teknologiaa on tullut vahvasti mukaan, sadon nostoon, lajitteluun, pakkaamiseen ja varastointiin. Korona-aikaan emme kehittämistukia hakeneet, mutta vuosien varrella olemme saaneet hankerahoitusta muun muassa lajitteluvaiheen teknologian investointeihin. Asioita on viety eteenpäin yhteistyössä ProAgrian kanssa, kertoo Reijo Tuomola.

Yrittäjyys oli selkeä valinta

Kolmannen polven vihannesviljelijänä Reijo Tuomolalla ei tuntunut pojankoltiaisenakaan olevan suurempia ongelmia uranvalinnasta.

En suoraan sanoen poikavuosilta muista, mistä lähtien olisin alkanut saada palkkaa vihannestilan töistä. Kyllä tähän hommaan ihan itsestään kasvoi ja sama tunne on vain vahvistunut vuosien varrella.

– Korona on paha vitsaus, mutta tuotteidemme kysyntään vähittäiskaupassa se on vaikuttanut positiivisesti. Ruokateollisuuteen toimitukset hiljenivät jonkin verran keväällä. Teemme toimituksia omilla autoilla ja pääasiassa Helsingin suuntaan, keskusliikkeille ja tukkureille sekä jonkin verran torikauppiaille. Omalla tilalla olemme luonnollisesti äärimmäisen tarkkoja hygienian suhteen, sillä nostoaikaan paiskitaan hommia kovaan tahtiin eikä ole varaa ylimääräisiin yllätyksiin.

Viimeisimmällä tilikaudella liikevaihtoa tuli noin 3 miljoonaa euroa. Matti Tuomola Oy työllistää viitisentoista henkilöä ja sesonkiaikaan tarvitaan myös tilapäisapua. Alallaan kohtalaisen suurella toimijalla on vakiintuneet liikesuhteet myös keskusliikkeisiin.

– Markkinat ovat kohtalaisen vakaat, joten onnistumisen suurin uhka taitaa olla sääolot – pakkanen ja kuivuus. Siltä osin vuodet eivät ole veljiä keskenään. Aina on saatu porkkanat kaupaksi, naurahtaa Tuomola.

Jäljitettävää lähiruokaa

Juurekset ovat terveellistä ja maukasta ruokaa. Suomessa tuotettuna niiden jakeluketju on lyhyempi ja alkuperä helposti jäljitettävissä. Auditoituna laatutarhana tuotannon turvallisuus, tuotannon mahdollisimman vähäinen ympäristökuormitus ja työntekijöiden hyvät työolot tulee vastata Eviran hyväksymiä laatukriteerejä.

– Matti Tuomola Oy on Kotimaiset Kasvikset ry:n jäsen ja meillä on oikeus käyttää pakkauksissamme Puhtaasti kotimainen- sekä Sydänmerkkiä. Nauris-Matti-brändin lisäksi tuotteita pakataan muun muassa S-ryhmän Kotimaista- ja Keskon Pirkka- sekä K-Menu-pusseihin, kuvailee Tuomola.

Onnistuminen oman riskinoton varassa

Reijo Tuomola on kasvanut yrittäjäperheessä eikä osaa muunlaista työroolia kuvitellakaan.

– Ei tämä aina edes työltä tunnu, kun meillä on niin hyvä porukka ympärillä. Siinä motivoituu itsekin.

Yrittäjän arjen Tuomolat kokevat ihan mielekkääksi. Leppoisa isäntäväki haluaa pärjätä omillaan eikä kritisoida ympäristöään onnistumisista tai epäonnistumisista.

– Aina on kehittämisen varaa ja investoinnit ovat melkoisen suuria. Tällä hetkellä kaipaisimme lisää pakkaamo- ja varastotilaa. Mutta jokainen investointi haukotellaan yksi kerrallaan. Ollaan me tuota tietä yritetty saada paremmaksi, kun sijaitaan vähän syrjemmässä, mutta ei ole vielä kohennuksia kuulunut, väläyttää Reijo Tuomola.

Kuva: Tuomolan pakkaamosta toimitetaan maukkaita juureksia valmiiksi pakattuna ruokakauppoihin ympäri Suomea. Kuvassa Reijo Tuomola ja hänen tyttärensä Alma.