27.10.2021 klo 16:37
Uutinen

Tampereen seudun startup-yritykset ennustavat kasvua – Parhaiten pandemiasta ovat selvinneet pienet yritykset

Tampereen seudun startup-yritykset ovat selvinneet pandemia-ajasta hyvin. Nuorten kasvuhakuisten yritysten määrä seudulla on jopa lisääntynyt edellisvuosia enemmän.

Business Tampereen tekemän kaupunkiseudun startup-selvityksen mukaan yritykset selvisivät pandemia-ajasta lähes kuivin jaloin. Parhaiten selvisivät pienimmät startup-yritykset.

Voimakkainta liikevaihdon ja henkilöstön kasvu on ollut startup-yrityksissä, joiden liikevaihto on 250 000–1 000 000 euroa. Myös rohkeimmat kasvuennusteet esitetään tämän kokoluokan yrityksissä.

Selvityksessä tutkittiin Tampereen seudun nopeaa kansainvälistä kasvua hakevien yritysten liikevaihdon kasvua ja kokoluokkia, työllistävyyttä, rahoituskierroksen vaiheita, kansainvälistymistä ja palvelutarpeita. 

Voimakkaaseen kasvuun lähteneitä yrityksiä ovat esimerkiksi globaaliksi nopeasti kasvanut sähköautojen lataukseen liittyviä palveluja tarjoava EVA Solutions Group, tamperelaiset työstökoneiden modernisoinnin osaaja MORE Automation ja teollisuuden deeptech-ratkaisujen toimittaja Vaisto Solutions sekä laser-toimittaja Vexlum. Mahdollisia kasvuyrityksiä on kaikissa Tampereen kaupunkiseudun kahdeksassa kunnassa.  

Lähes puolet selvitykseen osallistuneista yrityksistä ilmoitti hakevansa tänä vuonna yksityistä riskirahoitusta kasvunsa takaamiseksi.

Eniten ohjelmistoalan yrityksiä

Eniten startup-yrityksissä on ohjelmistoalan yrityksiä. Muita kasvavia aloja ovat terveysteknologia, valmistava teollisuus, teknologia-ala, kiertotalous ja peliala. 

Yrityksistä 54 luokitellaan L- tai XL-kokoisiksi startup-yrityksiksi. L-kokoisten yritysten liikevaihto on yli 250 000 euroa ja XL-kokoisten yli miljoona euroa.

− Erityisesti L- ja XL-kokoisissa startup-yritysten takana on runsaasti sarjayrittäjiä. Heidän panoksensa on tärkeä, koska heidän osaamisensa ja verkostojensa kautta syntyy skaalautuvaa kansainvälistä kasvua, toteaa yrityskehitys- ja toimintaympäristöjohtaja Niina Immonen Business Tampereesta.

Startup-yritykset ovat tyytyväisiä Tampereen seutuun yritysten toimintaympäristönä, ne antoivat sen arvosanaksi 9/10.

Tampereen seudun startup-selvitys on vuosittain laadittava katsaus. Se laadittiin tänä vuonna neljännen kerran. 

Yritysten tiedot kerättiin sähköposti-, puhelin- tai muulla asiakaskontaktilla maalis-kesäkuussa 2021. Vuoden 2021 selvitys laadittiin Tampereen kaupungin toimeksiannosta.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

Toimitus
Toimitus