16.4.2021 klo 07:32
Uutinen

Tamperelainen yrittäjä! Haluaisitko tutustuttaa ysiluokkalaista työelämään? Uudessa verkkopalvelussa TET-paikan tarjoaminen on helppoa

Työelämään tutustuminen eli tuttavallisemmin TET on opetussuunnitelman mukaista toimintaa, joten se kuuluu jokaisen peruskoulun oppimäärään. Yksityiskohdat tosin päätetään kuntakohtaisesti. Tamperelaiskoululaisien osalta työelämään tutustuminen koskee pääsääntöisesti yhdeksännen luokan oppilaita, joista jokaisen on tarkoitus päästä tutustumaan työelämään kahden viikon ajaksi. Tampereella tutustumisjaksot ajoittuvat ensi syksyyn. Tampereella käytössä olevan uuden verkkopalvelun kautta työnantaja voi ilmoittautua mukaan hyvin nopeasti ja vaivattomasti.

Tampereen kaupunki otti viime syksynä käyttöön uuden verkkopohjaisen palvelun, jonka myötä oman työpaikan ilmoittaminen potentiaaliseksi TET-työpaikaksi onnistuu parissa minuutissa. Sovelluksen nimi on yksinkertaisesti TET-paikka, ja Tampereen sivusto löytyy osoitteesta www.tetpaikka.fi/tampere. Pirkanmaan pääkaupunkiin sovellus hankittiin viime syksynä, mutta tositoimiin se joutuu vasta nyt ensimmäistä kertaa. Kaikista maailman paikoista sovellus on kehitetty Suomen Turussa.

– Tämä on alun perin kehitetty Turun kouluja varten, mutta siitä versiosta on sittemmin muokattu yritysvetoisesti myös muualle markkinoitu versio, opinto-ohjaaja Sanna Tanni taustoittaa. Hän on Tampereen perusopetuksen koordinoiva opinto-ohjaaja, jonka tehtäviin kuuluu myös tet-harjoittelun koordinointi ja TET-paikan kehittäminen.

Yrittäjälehti on mukana

Tätä tekstiä kirjoitettaessa sovellukseen on ilmoittautunut mukaan lähes 120 yritystä. Ne on kerätty viime vuonna tietojen julkaisuun luvan antaneiden työllistäjien joukosta. Sanna Tannin mukaan lukuun voidaan tällä hetkellä olla tyytyväisiä, sillä toden teolla kanavaa ei ole vielä yrittäjien suuntaan ehditty viestiä.

Selvä kuitenkin on, että listalle kaivataan vielä lisää yrityksiä. Hankalaksi mukaan hakeutumista ei ole ainakaan tehty. Tämän testasi ja todeksi totesi myös Pirkanmaan Yrittäjä -lehti, joka aikoo olla mukana antamassa nuorille työelämäkokemusta ensi syksynä ja ottaa tettiläisiä tutustumaan toimitustyöhön.

Kaikkiaan haussa on työpaikat 2000 tettiläiselle

Tanni toivoo verkkopalvelun innostavan yrityksiä TET-työllistäjiksi. Työpaikkona tarvitaan Tampereen kokoisessa kaupungissa aimo liuta, sillä esimerkiksi ensi vuonna yhdeksäsluokkalaisia on Tampereella noin 2000, joista jokaiselle pitäisi löytää työpaikka. Samanaikaisesti koko porukka ei ole töitä etsimässä, vaan eri koulujen TET-jaksot on pyritty porrastamaan pitkin syyslukukautta. Tarkkoja viikkoja ei ole kuluvan vuoden syksyn osalta vielä lyöty lukkoon, mutta käytännössä niitä järjestetään melkein koko syksyn ajan. Niin on tehty aiempinakin vuosia.

– Viime vuonna ysiluokkalaisten TET-jaksot järjestettiin viikon 37 ja 49 välillä eli käytännössä syyskuun ja joulukuun välissä, opinto-ohjaaja tarkastaa vielä koneeltaan.

Osassa Tampereen kouluista myös kahdeksasluokkalaisille on kevätlukukaudella myös 2–3 päivän TET-jaksoja, jotka järjestetään huhti-toukokuussa. Myös niihin haetaan TET-paikan kautta, joten kiinnostuneen yrityksen kannattaa ilmoittautua mukaan jo nyt.

Monen ensikosketus työelämään

Sanna Tannin mukaan TET-jaksojen merkitystä ei kannata aliarvioida, sillä etenkin tänä päivänä moni oppilas saa ensivaikutelman työelämästä juuri TET-jaksolla. Ja sen ensivaikutelmanhan voi tunnetusti antaa vain kerran.

– Tosiasia on, että tänä päivänä alaikäisen on hyvin vaikea saada kesätöitä, mikä korostaa entisestään työelämän tutustumisen merkitystä, Tanni kertoo ja muistuttaa, että samalla oppilaalle tulevat tutuksi työelämän lainalaisuudet ja pelisäännöt.

– Nuori saa tietää, millaista työelämässä on, miten siellä toimitaan ja millaisia sääntöjä työpaikoilla on, jotka ovat kaikki hyvin oleellisia tulevaisuustaitoja, Tanni listaa. Hän korostaa, että ilmoittautuminen palveluun ei vielä sido työllistämiseen, mutta toivoo kovasti, että mukaan ilmoittautuneet yrittäjät vastaisivat mahdollisiin työpaikkatiedusteluihin.

– Yritys voi myös ilmoittaa hänelle sopivat viikot, joten hän voi valita omiin työaikatauluihinsa parhaiten sopivat ajanjaksot.

Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä

–Monella nuorella saattaa olla ajatuksia tietystä ammatista, ja TET-tarjoaa tilaisuuden myös ainakin kurkistaa siihen alaan vähän lähempää. Joku saattaa vakuuttua ja löytää itselleen tulevaisuuden ammatin, kun taas toinen voi tehdä havainnon, ettei se työ ollutkaan ihan sellaista kun oli kuvitellut. Molemmat ovat arvokkaita opetuksia, hän toteaa.

Itse Lielahden koulussa opona työskentelevän Sanna Tannin mukaan pääsääntöisesti oppilaiden TET-kokemukset ovat hyviä ja erittäin hyviä. Ja äärimmäisen harvinaista on, että TET-työsuhde jouduttaisiin jostakin syystä purkamaan.

– Hienoa tässä on sekin, että monelle opiskelijalle TET tarjoaa onnistumisen kokemuksia. Ja joku, jolle ei välttämättä koulu natsaa, saattaakin saada työpaikalta todella hyvää palautetta ja onnistumisen kokemuksia, hän korostaa.

Erityisen tärkeänä opo pitää TET-jaksoa ammatilliseen koulutukseen peruskoulun jälkeen jatkavilla opiskelijoilla. He kun ovat tekemässä jo saman vuoden aikana päätöstä tulevaisuuden ammattisuuntauksistaan.

Käyntikortti

Sen havainnon opo on tehnyt, että iso osa tettiläisistä päätyy isompiin, entuudestaan tuttuihin yrityksiin. Esimerkiksi Citymarketit, Prismat, urheiluliikkeet sekä keskustan kahvilat ja ravintolat ovat aina olleet suosittuja. Hän toivoo, että mukaan saataisiin mahdollisimman laaja kattaus tamperelaisia yrityksiä. Myös työllistäjälle TET-jakso voi antaa paljon muutakin kuin hyvän mielen yhteiskuntavastuun.

Takuuvarmaa on, että myös ensi vuoden aikana suoritetuista TET-jaksoista useampi johtaa myöhemmin kesätyösuhteeseen. Sanna Tanni korostaa myös sitä, että työpaikalle TET-jakso on eräänlainen käyntikortti tulevaisuuden työnantajille. Kovin montaa vuotta kun ei Tammerkoskessa tarvitse vettä pauhata, kun tämän vuoden tettiläiset ovat jo astumassa vakituisemminkin työelämään.

____________________________________________________________________________________

Fakta

Vakuutuksista ei yrityksessä tarvitse huolehtia

Koska TET-jakso on osa koulunkäyntiä, oppilas ei ole minkäänlaisessa työsuhteessa työllistäjäänsä, vaan häntä koskevat koulun järjestyssäännöt, ja hänellä on sekä työssäoloajan että välittömissä työmatkoissa voimassa koulun tapaturmavakuutus.

Työpaikalla oppilaalle nimetään vastuuhenkilö, joka opastaa ja ohjaa oppilasta työpaikkaan tutustumisessa, työtehtävien suorittamisessa, turvallisuuskysymyksissä jne. Vastuuhenkilön nimi ja puhelinnumero tulee olla TET-sopimuksessa, joka palautetaan opinto-ohjaajalle.

Teksti: Ville Kulmala

Kuva: Pixabay

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 6.4.2021