22.11.2018 klo 21:13
Uutinen

Tapu Holttinen valittiin Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi!

Keski-Suomen Yrittäjät ry kokoontui 22.11. Vaajakosken Villa Jääskelään viettämään vuosittaista syyskokousta. Keski-Suomen Yrittäjien syyskokous valitsi tulevan kauden puheenjohtajiston sekä hallituskokoonpanon ja linjasi toimintasuunnitelman.

Tänä vuonna syyskokouksessa oli erityisen paljon jännitettävää, sillä aiemmat kolme vuotta puheenjohtajana toiminut ja lokakuussa Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi valittu Petri Salminen oli ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Puheenjohtajaehdokkaina syyskokouksessa olivat Tapu Holttinen Jyväskylästä ja Kari Kivisaari Joutsasta.

Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi syyskokouksessa valittiin Tapu Holttinen. Holttinen aloittaa tammikuussa ensimmäisen kautensa Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana.

– Aivan mahtava fiilis! Hieno tunne saada ottaa vastaan tällainen luottamus Keski-Suomen Yrittäjiltä. Lähdemme porukalla kehittämään toimintaa isojen suuntaviivojen mukaisesti, mutta otamme tottakai huomioon oman porukan osaamisen hallituksen toiminnan suunnittelussa, Holttinen linjasi.

– Omia teesejäni puheenjohtajavaaliin olivat muun muassa positiivinen jäsenkokemus ja kuntayhteistyö yritysten ja kuntien välillä. Nämä ovat sellaisia teemoja, jotka varmasti tulevat puheenjohtajakaudellani Keski-Suomen Yrittäjien toiminnassa näkymään, Holttinen kommentoi.

Syyskokous valitsi Keski-Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtajiksi Johanna Soilun ja Aki Teiskosen.

– Hyvät fiilikset on! Saimme mahtavan puheenjohtajan ja on hienoa jatkaa yhdessä työskentelyä myös tällä tasolla. Ensi hallituskauden tavoitteena meillä on mielestäni jäsenkokemuksen kirkastaminen. Miksi kannattaa olla Keski-Suomen Yrittäjien jäsen ja mitä siitä hyötyy, Teiskonen linjasi.

Kokonaisuudessaan Keski-Suomen Yrittäjien hallituksen kokoonpano näyttää kaudella 2019 seuraavanlaiselta:

Tapu Holttinen puheenjohtaja, Johanna Soilu varapuheenjohtaja, Aki Teiskonen varapuheenjohtaja.

Hallituksen jäsenet: Seija Kiiskilä, Maria Kokko, Kimmo Valkeinen, Ulla Aaltonen (uusi), Tuija Poutiainen (uusi), Hanna Virtanen (uusi).

Varajäsenet: Simo Aitto-oja, Jaakko Uusisalo (uusi), Tapani Paasu (uusi) ja Atte Porkkala (uusi).

Vuoden 2019 toimintasuunnitelma on ladattu täyteen Yrittäjäenergiaa

Syyskokouksessa vahvistettiin myös vuoden 2019 toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Yrittäjien vuoden 2019 teema on #Yrittäjäenergiaa. Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen odottaa innolla alkavaa vuotta.

– Tuomme ensi vuonna vaikuttamisteemoissa esiin yrittäjyyden elinvoimavaikutuksia sekä paikallisesti että kansantalouden kannalta. Hyvinvointi ja jaksamisen merkitys korostuu toiminnassa läpileikkaavasti. Keski-Suomen Yrittäjät on sekä vaikuttamis- että businessverkosto, Hynninen kommentoi.

Lisätiedot:

Tapu Holttinen, , p. 050 541 1753

Sanna-Mari Hynninen, sanna-mari.hynninen@yrittajat.fi, p. 050 563 7780