8.11.2019 klo 20:04
Uutinen

Tavara liikkuu kumipyörillä myös tulevaisuudessa

Lammin vuoden yrittäjänä on palkittu Salomaan Sora Oy:n yrittäjä Janne Salomaa. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Lammin Yrittäjät luovuttivat palkinnon yrittäjäjuhlassa Lammin Mainiemessä perjantai-iltana.

Yrittäjä Janne Salomaan perheessä on autoalan yrittäjyyttä jo kolmannessa polvessa. Salomaan veljekset, Eino, Tauno, Reijo ja Rauni, olivat kaikki joko autoilijoita tai koneyrittäjiä. Janne Salomaan isä Rauni Salomaa hankki aikoinaan henkilöliikenneluvan ja linja-autokortin ryhtyäkseen harjoittamaan linja-autoliikennettä. Ventoniemi Oy osti Salomaan vuorot vuonna 1974.

Tämän jälkeen Rauni Salomaa keskittyi maansiirtoajoihin. Salomaan Sora perustettiin vuonna 1989. Siihen tulivat osakkaiksi Janne Salomaa sekä hänen vanhempansa Rauni ja Tuula. Heillä oli omistuksessa pari sora-aluetta, joiden hyödyntämisellä toiminta käynnistyi. Salomaan Sora täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Alkuun Janne Salomaa teki paljon keikkatöitä. Työpäivät venyivät pitkiksi ja työmaat sijaitsivat kaukana kotoa, jopa Kainuussa ja Oulussa saakka. Salomailla oli tuolloin pari kuorma-autoa, joista toinen oli raakapuun ajossa ja toisella ajettiin soraa. Yrityksellä oli myös pyöräkuormaajia sekä tiehöylä. Pyöräkuormaajilla tehtiin töitä VR:lle. Tällöin Salomaan Sora työllisti 6 henkilöä.

– Vaimo kantoi vastuun lapsiperheen arjen pyörityksestä sekä yrityksen paperitöistä, kun minä olin työn perässä maailmalla, Janne Salomaa kiittelee Sari-vaimoaan .

Vuonna 2005 Janne Salomaan mitta täyttyi reissaamiseen ja hän lopetti keikkahommat. Työmaita löytyi onneksi lähempää kotoa. Vuonna 2008 hän alkoi ajaa hauholaisen Niemisen Sora Oy:n sorakuljetuksia yhdellä kasettiyhdistelmällä ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tänä päivänä Salomaan Sora työllistää Jannen lisäksi tämän poijan Juho Salomaan sekä yhden vieraan työntekijän. Juho Salomaa opiskeli kuljetus- ja logistiikka-alan tutkinnon ja tuli yritykseen töihin vuonna 2015. Yrityksessä on aloitettu sukupolvenvaihdos ja Juho hoitaa toimitusjohtajan pestiä. Yritys on laajentanut toimintaansa ja nyt soraa ajetaan kahdella kasettiyhdistelmällä.

– Alalla menestyminen perustuu paljon omaan työhön, myös huolloissa ja korjauksissa, Janne Salomaa sanoo.

Yrityksellä on Lammin Jahkolassa halli, jossa kaluston huollot ja korjaukset onnistuvat.

Janne Salomaata huolettaa kuljetusalan tulevaisuus, erityisesti yritysten pärjääminen taloudellisesti. Hän onkin aktiivinen alan järjestössä Suomen kuljetusyrittäjiä edustavassa SKAL ry:ssä sekä sen Lammin paikallisyhdistyksessä. Janne Salomaa on Lammin Kuorma-autoilijoiden puheenjohtaja.

– Kuljetusalaa ei arvosteta riittävästi ja se näkyy hinnoissa. Alalla on kaikesta huolimatta potentiaalia myös tulevaisuudessa. Suomi ei kumminkaan tule toimeen ilman meitä. Tavaran pitää liikkua ja myös raideliikenne tarvitsee kumipyöräkuljetuksia.

Janne Salomaa rakastaa vapautta ja mahdollisuutta tehdä asiat omalla tavalla. Yrittäjyys suo siihen mahdollisuuden, antaa vapautta, mutta myös vastuuta asiakkaista, yrityksestä ja sen työntekijöistä.

Lammin hän kokee turvallisena paikkana elää ja yrittää.

– Lammilaiset yrittäjät tekevät hyvää yhteistyötä ja paikallisia yrityksiä käytetään.

Fakta

Salomaan Sora Oy

  • perustettu: 1989
  • osakkaat: Janne Salomaa (60%) ja Juho Salomaa (40 %)
  • työntekijöitä: 3
  • liikevaihto: 261 000 (2018)
  • toimiala: Rakennuspaikan valmistelutyöt
  • muuta: Lammin vuoden yrittäjä 2019.