YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

27.9.2018 klo 14:06
Uutinen

Tervetuloa mukaan paikallisten yrittäjien porukkaan!

Uusien jäsenten aamupala innosti verkostoitumaan.

Aluejärjestön toimistolla kävi tänä aamuna kuhina, kun kokoustilassa kahviteltiin uusien jäsenten aamupalatilaisuuden merkeissä. Paikalla oli viitisentoista yrittäjäjärjestöön hiljattain liittynyttä yrittäjää. Osalle myös yrittäjyys on melko tuore asia, osa taas oli konkareita sillä saralla.

– Uusien jäsenten aamupalasta on muodostunut jo mukava ja odotettu perinne myös toimistolla. Tämä on juuri sopiva matalan kynnyksen tapahtuma tulla tutustumaan yrittäjäjärjestöön, ja parasta näissä on aina osallistujien aktiivinen verkostoituminen. Tavoitteemme on, että mahdollisimman monet jäsenistämme osallistuisivat myös tapahtumiimme aktiivisesti, sanoo Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen.

Mäkinen piti tilaisuuden aluksi katsauksen yrittäjäjärjestön toimintaan ja muistutti jäseneduista kuten neuvonta- ja tukipalveluista. Esittäytymiskierroksella jokainen pääsi kertomaan omasta yrityksestään ja sen palveluista.

– Ainakin minulle aamu oli todella informatiivinen, ja nyt tiedän millaista tukea ja apua on saatavilla yrittäjyyden eri osa-alueilla. Olen melko tuore yrittäjä ja tällaiset verkostoitumistilaisuudet ovat erinomaisia mahdollisuuksia nähdä ja kuulla yrittäjyydestä eri näkökulmista, sanoo Laura Honko SelkäFix Oy:stä.

Verkostoituminen ja hyvät neuvontapalvelut olivatkin keskeisimmät syyt monille yrittäjäjärjestöön liittymisen taustalla.

Uusien jäsenten aamupalatilaisuuksia järjestetään 4 -5 kertaa vuodessa. Seuraava tilaisuus on marraskuussa.