20.3.2018 klo 09:25
Uutinen

Tiivistä liiketoimintasi yhteen minuuttiin

Aina ei tarvitse edes voittaa, kunniamainintakin riittää. Forssalaisen Foxa Oy:n Lauri Sipilälle Kasvu Open oli kokonaisuudessaan hyvä kokemus.

Kanta-Hämeen Kasvu Openinista lähti viime vuonna Jyväskylän finaaliin kaksi yritystä, molemmat Forssasta. Kanta-Hämeen voittajaksi selviytyi Leikkiset Oy. Kasvu Openissa voittajia ovat kuitenkin kaikki, jotka lähtevät mukaan. Sparraus alkaa heti ohjelman alkaessa.

Kasvu Open ei ole vain kilpailu, vaan liiketoiminnan kehittämistä. Foxa Oy:n Lauri Sipilän mukaan Kasvu Openin aikana pitchaamisen taitoa tuli hiottua erityisesti.

– Pitchaamista harjoiteltiin moneen otteeseen ja eri mittaisina. Siellä oppi tiivistämään liiketoimintansa jopa minuutin mittaiseen pitchiin, hän kertoo.

Yritystoimintaa käytiin läpi ensin hämäläisten asiantuntijoiden eli mylläreiden kanssa ja myöhemmin finaalissa uudestaan, finaalin mylläreiden kanssa.

– Kokemus oli hyvä. Mylläreiden kanssa yritystoimintaa käytiin läpi, heiltä sai vinkkejä esimerkiksi strategiaan, rahoitukseen ja hallitustyöskentelyyn. Siinä tuli oma liikeideakin ajateltua paremmaksi, hän sanoo.

Kasvu Open on kaikille pk-yrityksille avoin sparrausohjelma. Mukaan voi hakea toimialasta, iästä ja liikevaihdosta riippumatta. Sparraukseen osallistuu vuosittain 450 kasvuyritystä ja verkostoon kuuluu yli 900 Suomen liike-elämän asiantuntijaa. Kasvuohjelmat kattavat koko Suomen ja tapahtumapäiviä kertyy vuoden aikana yli 100.

Hypen luomisella on nykyisten viestintävälineiden aikakaudella paikkansa, mutta Kasvu Openin lähtökohta on keskustelussa, tiedon jakamisessa ja haastamisessa.

Kasvu ja kehitys lähtee yrityksestä itsestään. Asiantuntijat eivät voi tehdä kasvua yritysten puolesta, mutta he voivat tehdä jotain ehkä vielä tärkeämpää. Tarjota näkökulmia, haastaa tai valaa uskoa valittuun strategiaan.

Ihmiset ovat erilaisia, niin myös firmat. Kasvu Openissa yritykset pääsevät keskustelemaan juuri niistä asioista, jotka ovat heille haasteellisia. Kyseessä ei ole mikään yhden ratkaisun malli, sillä keskustelut mylläreiden kanssa lähtevät liikkeelle yritysten omista lähtökohdista.

Kiinnostuitko? Hae mukaan täällä >>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi/SM