4.12.2017 klo 11:13
Uutinen

Tutkimus paljastaa: Nämä nettihuijaukset ovat yleistyneet – ”miljoonien eurojen menetykset”

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset uskovat omiin tietoturvataitoihinsa muita skandinaaveja enemmän.

Suomalaiset ovat keskimääräistä kiinnostuneempia ja tietoisempia tietoturvariskeistä sekä uskovat omiin taitoihinsa enemmän kuin norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset.

Tulos selviää Danske Bankin tuoreesta, yli 8 000 ihmiselle tehdystä kyselytutkimuksesta.

Varovaisuus verkossa tarkoittaa esimerkiksi tiedon urkinnan tiedostamista, salasanan pitämistä vain omassa tiedossa, tuntemattomilta tulevien viestien tarkastamista ja tietoturvaohjelmistojen päivittämistä. Kaikissa näissä suomalaiset ovat Pohjoismaiden kärjessä.

Suomalaisista 44 prosenttia uskoo kohdanneensa tietoturvahuijauksen, kun keskiarvo Pohjoismaissa on 58 prosenttia

– Suomalaiset ovat hyvin tietoisia mahdollisista uhista. He tietävät, millaisia vaaroja tietoturvaan liittyy ja miten niiltä voi suojautua. Ongelmaksi muodostuu se, että he eivät kuitenkaan välttämättä tunnista, kun huijaus osuu omalle kohdalle, sanoo Danske Bankin kehityspäällikkö Marko Huhdanpää.

”Jopa lainaa rahansiirtoja varten”

Suomalaisia piinaavat nyt kahden viimeisen vuoden aikana yleistyneet toimitusjohtaja- ja rakkaushuijaukset.

Rakkaushuijauksen uhri tapaa verkon kautta ihmisen, joka rakentaa uhriinsa suhdetta riittävän kauan. Kun luottamus on saavutettu, huijari pyytää auttamaan rahallisesti.

– Pankki huomaa usein epäilyttävät tilisiirrot ja ottaa yhteyttä rahaa lähettäneeseen tahoon. Ongelmaksi muodostuu usein, että huijausta ei uskota. Uhri on tavallisesti muodostanut vahvan tunnesiteen huijariin ja kuvittelee rakentavansa hänen kanssaan yhteistä tulevaisuutta. Uhri uskoo mieluummin tällaista hänen mielestään läheistä ihmistä, kuin huijauksesta varoittavaa henkilöä. Pahimmillaan henkilö jopa haluaa vaihtaa pankkia, jotta voi jatkaa rahan lähettämistä.

Huhdanpään mukaan yleinen ongelma on, kuinka huijauskierre saataisiin katkaistua. Arvioiden mukaan rakkaushuijaukset aiheuttavat vuosittain miljoonien eurojen menetykset suomalaisille.

– Ikävää tässä on, että uhri voi jopa ottaa lainaa rahansiirtoja varten ja siten ajautua pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin.

”Yritystä tarkkaillaan”

Tyypillisiä rakkaushuijauksen rooleja ovat esimerkiksi Lähi-idässä komennuksella oleva upseeri tai Itä-Euroopassa asuva nainen.

– Yleensä huijaukset tulevat kauempaa, jotta tapaamisen järjestäminen on vaikeaa. Näin huijari ei joudu paljastamaan itseään. Hyvänä nyrkkisääntönä kannattaakin pitää, että ei koskaan lähetä rahaa ihmiselle, jota ei ole kasvotusten tavannut.

Toimitusjohtajahuijauksessa yritystä tarkkaillaan, sen avainhenkilöt tunnistetaan ja tietoa ongitaan. Sitten toimitusjohtajana esiintyvä huijari pyytää sähköpostilla kiireisiä tilisiirtoja esimerkiksi yrityskauppaan liittyen.

– Tällaisten huijausten torjuminen vaatii yritykseltä vankkoja sisäisiä menettelytapoja. Tärkeää on, että yrityksen työntekijät ovat tietoisia toimitusjohtajahuijauksen vaarasta, ja että maksuja käsittelevien osastojen työntekijät noudattavat aina suurissa tilisiirroissa sovittuja menettelytapoja, Huhdanpää sanoo.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill