9.11.2017 klo 09:03
Uutinen

Tutkimus: Venäjän-kaupan kasvu jatkuu – ”riskejä aina olemassa”

Suomalaisyritykset uskovat itänaapurin talouden kasvavan seuraavan puolen aikana. Suurimmat huolet liittyvät poliittisiin riskeihin ja sanktioihin.

Suomalais-Venäläisen kauppakamarin (SVKK) tutkimuksen mukaan suomalaisyritysten näkymät Venäjän talouden kehityksestä ovat jatkuneet positiivisina.

65 prosenttia tutkimukseen vastanneista SVKK:n jäsenyrityksistä arvioi Venäjän talouden kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana.

Jalkinevalmistaja Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja Antti Puttonen allekirjoittaa barometrin ilmapiirin.

– Meillä on ollut nousua idänkaupassa. Olemme kohtuullisen myönteisiä ja optimistisia jatkon suhteen, Puttonen sanoo.

Puolet kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä kertoi liiketoimintansa Venäjällä kasvaneen viimeisten puolen vuoden aikana.

Suurimmaksi ongelmaksi vientiä ja tuontia sekä liiketoimintaa Venäjällä harjoittavat yritykset listasivat poliittiset riskit ja sanktiot.

”Kohtuullisen positiivinen olo”

Puttosen mukaan myös ruplan kurssilla on ollut merkitystä.

– Se on asettunut jollekin kohtuulliselle tasolle aiempaan verrattuna. Edistää meidän bisneksiä.

– Varmasti riskejä on aina olemassa. Tällä hetkellä ja pitemmälläkin tähtäimellä on kohtuullisen positiivinen olo, Puttonen luonnehtii.

47 prosenttia barometrin vastanneista yrityksistä ilmoitti, että Venäjän tuonninkorvauspolitiikalla ja protektionistisilla toimilla on ollut vaikutusta yrityksen toimintaan.

Yrityksiin ovat vaikuttaneet muun muassa Venäjän vastapakotteet sekä kotimaisten tuotteiden suosiminen Venäjällä.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy. Tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastatteluina ajanjaksolla 13.9. – 20.10.

Lue lisää tutkimuksesta Thomas Palmgrenin blogista

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi