YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Utajärven kunta Suomen paras – myös muita kuntia löytyi kärkisijoilta Pohjois-Pohjanmaalta!
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueella saatiin lähes 800 yrittäjän mielipiteet kotikunnan toiminnasta ja kehittämistarpeista. Yrittäjät arvioivat Kuntabarometri 2026 -kyselyssä elinkeinopolitiikan eri osa-alueiden kehittymistä. Utajärven kunta sijoittui pienten kuntien ykköseksi, Kempele ja Liminka menestyivät erinomaisesti keskikokoisten kuntien sarjassa yrittäjien arvioissa.
Mikä on tärkeää elinkeinopolitiikassa ja miten siinä on kehitytty
Alueellamme on nyt aktiivisesti tehty eri kunnissa elinvoimalupauksia. Tämä barometrimittaus antaakin nyt hyvät edellytykset jatkossa arvioida, miten yhteisten tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittely kunnan ja yrittäjien kanssa vaikuttaa. Nyt valitettavasti Kuntabarometrin tulokset heikkenivät hieman lähes kaikissa kategorioissa verrattuna edelliseen mittaukseen. Muutos oli kuitenkin pieni ja alueen keskiarvo oli 3,07, jota voidaan pitää edelleen hyvänä, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueella tärkeimpinä osa-alueina elinkeinopolitiikassa pidettiin kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyttä ja seuraavan tulivat toimivat yrityspalvelut ja elinkeinopolitiikan asemaa kunnassa. Yrityspalveluista tärkeimpiä olivat aloittavan yrittäjän palvelut, rahoitus- ja investointineuvonta ja verkostoituminen. Parhaiten alueella onnistuttiinkin perinteisillä elinkeinopolitiikan osa-alueilla eli yrityspalveluissa, infrastruktuurissa ja koulutus- ja osaamispalveluissa.
Yrittäjät arvioivat kuntabarometrissä, miten elinkeinopolitiikka on kehittynyt. Tulokset jakautuvat. Yleisesti voidaan sanoa, että kolmannes vastaajista kokee tilanteen parantuneen joko huomattavasti tai hieman. Suurin osa näkee, että tilanne on pysynyt ennallaan ja vähemmistö näki tilanteen kehittyneet huonompaan suuntaan.
Kuntakohtaisissa tuloksissa on toki kovasti vaihtelua alueellamme. Tänä vuonna saimme kuntakohtaiset tulokset muutamaa kuntaa lukuun ottamatta kaikista alueemme kunnista, jatkaa Kolehmainen.
Utajärven kunta on Suomen paras
Utajärven kunta sijoittui alle 10 000 asukkaan kuntien sarjassa koko valtakunnan 1. sijalle. Mikä on Utajärven kunnan salaisuus, mitä siellä tehdään yrittäjien arvioiden mukaan oikein?
- Yrittäjä ja Utajärven Yrittäjien puheenjohtaja Sulo Karhula kertoo, ”että Utajärven kunnassa on onnistuttu saamaan isoja investointeja kuntaan, mikä on aktivoinut paikallisia yrittäjiä monella tapaa. Utajärven Yrityspuisto Oy:n toiminnalla on myös suuri merkitys yrittäjille. Asiantuntevaa yritysneuvontaa on saanut aina tarvittaessa. Yrityspuistosta on vuokrattavissa hyviä toimitiloja yrityksille. Kaikin puolin yhteistyö yrittäjien ja kunnan välillä on ollut hyvää.”
- Utajärven kunnan kunnanjohtaja Anne Sormunen jatkaa samalla tavalla ja kiittelee yhteistyön mutkattomuutta sekä pienen kunnan ketteryyttä vastata yrittäjien tarpeeseen. Tämän lisäksi, että Utajärveltä löytyvät eriomaiset palvelut yrittäjille, niin Utajärvi on onnistunut aktivoimaan ja saamaan isohkoja investointeja kuntaan. Nyt viimeisimpänä laajasti uutisoitu Utajärven vetyhanke, mikä toteutuessaan on suurin EU:n innovaatiorahastosta Suomeen koskaan myönnetty yli 200 miljoonan avustus Utajärvelle vetyjalostamoa suunnittelevalle yritykselle.
- Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen iloitsee Utajärven kunnan ensimmäisestä sijasta ja samalla mainitsee, että hyviä sijoituksia on tullut muitakin. Keskikokoisten kuntien sarjassa 10 000–50 000 asukasta toiseksi tuli Kempele ja samassa sarjassa Liminka sijoittui sijalle 9.
Huikean hieno nousu Utajärveltä kahdessa vuodessa. Kunnassa on vireillä merkittävät vihreän siirtymän ja energian investoinnit, jotka säteilevät selvästi kunnan yritysten tulevaisuusodotuksiinkin. Elinvoimaa rakennetaan yhdessä yrittäjien ja kuntapäättäjien kesken, iloitsee Kolehmainen
Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!
Lähes 12 000 yrittäjän vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toiminta-alueella vastaajia oli 792, joista jäsenyrittäjiä ollut 558 ja ei-jäseniä 234. Kysely toteutettiin 11.2.-16.3.2026 välisenä aikana. Vastaajia oli tänä vuonna ennätysmäärä.
Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa yrittajat.fi/kuntabarometri. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat tuloksia tarkemmin myös omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan.
Linkki Kunnallisbarometrin dashboard aineistoon avautuu 20.5. klo 16.00: https://survey.taloustutkimus.fi/dashboard/yrittajat_kuntabarometri/
Kuvia median vapaassa käytössä
Media voi käyttää Kunnallisjohdon seminaarin kuvia, jotka ovat saatavissa osoitteessa https://yrittajat.kuvat.fi/kuvat/.
Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Kuntabarometrin tuloksista:
Marjo Kolehmainen, toimitusjohtaja, 050 5277288, marjo.kolehmainen@yrittaajat.fi, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Anne Sormunen, kunnanjohtaja, 040 482 6444, anne.sormunen@utajarvi.fi, Utajärven kunta
Sulo Karhula, yrittäjä/puheenjohtaja, 0400 890 250, elintarvikekuljetus@karhula.info, Utajärven Yrittäjät
****************************************************************************************************
Suomen Yrittäjät Kuntabarometri:
Petri Salminen, puheenjohtaja, 0400 608 812, petri.salminen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Frida Sigfrids, elinkeinopolitiikan asiantuntija, 050 5338853, frida.sigfrids@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Harri Jaskari, johtaja, 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät