19.12.2017 klo 07:30
Uutinen

Uusia rahoitushakuja käynnissä – Sitra etsii kiertotalouden visionäärejä

Sitra kannustaa tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja julkisia toimijoita tekemään yhdessä kiertotalousavauksia. Ensivaiheessa voivat hakea muun muassa alueellisen liikenteen kehittämiseen suunnatut resurssitehokkaat ratkaisut.

Nyt auki olevissa rahoitushauissa etsitään alueellisen liikenteen, synteettisen biologian ja korkean lisäarvon puutuotteiden ratkaisuja. Lisäksi ratkaisut voivat liittyä uusien kasvien tuotteistamiseen pellosta pöytään.

Tulevaisuuden menestys rakentuu kiertotalouden ratkaisuille. Kiertotalous ei tunne sektori- tai toimialarajoja vaan vaatii yhteistyötä ja uudenlaisia toimintamalleja.

Rahoitushaussa yhdistyy julkisille toimijoille tarkoitettu hankerahoitus ja Euroopan komission ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen avustus yrityksille.

Yhteistyöhankkeet valokeilassa

– Nyt avautuvat uudet rahoitushaut mahdollistavat yritysten tukemisen osana laajempia kokonaisuuksia. Tavoitteena on löytää kiertotaloutta edistäviä yhteistyöhankkeita, jotka ovat myöhemmin skaalattavissa ja joista syntyy uusia, kestäviä käytäntöjä kiertotalouteen, sanoo projektijohtaja Kari Herlevi Sitrasta.

Ensimmäiset kiertotalouden rahoitushaut avautuivat marraskuun lopulla ja niiden hakuajat päättyvät tammi-helmikuussa 2018. Katso tarkat hakuajat rahoitushakujen hankesivulta.

Nyt haettavat hankkeet on määrä toteuttaa kesään 2019 mennessä.

Julkisten hankintojen osaamiskeskus ja kiihdyttämö

Suomessa julkisia hankintoja tehdään yli 30 miljardilla eurolla vuodessa. Ministeriöt perustavat laaja-alaisen kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomaisen osaamiskeskuksen keväällä 2018.

Sen tarkoituksena on lisätä eri toimijoiden kunnianhimoa ja osaamista ja parantaa hankintojen vaikuttavuutta. Yhtenä osa-alueena verkostossa voidaan edistää merkittävästi kiertotalousratkaisujen tunnettuutta ja pääsyä markkinoille, ministeriöt tiedottavat.

Sitra ja Suomen ympäristökeskus käynnistävät kiertotalouden julkisten hankintojen kiihdyttämöhankkeen, jolla edistetään kunnianhimoisten kiertotalouden hankintojen toteutumista kuntakentässä.

Kuva: iStockPhoto

toimitus (at) yrittajat.fi