25.1.2018 klo 12:12
Uutinen

Uusia yrityksiä perustettiin aiempaa enemmän – nämä alat kärjessä

Uusien yritysten lukumäärä lisääntyi viime vuoden kolmannella neljänneksellä 7,7 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden kolmannella neljänneksellä (heinäkuu-syyskuu) perustettiin 6 795 yritystä. Tämä on 7,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana, jolloin aloitti toimintansa 6 311 yritystä.

Suosituin toimiala oli ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, jolla aloitti lähes 1 200 uutta yritystä. Seuraavaksi suosituimmat toimialat olivat rakentaminen ja kauppa.

Eniten uusia yrityksiä syntyi heinä-syyskuussa Uudellamaalla, 2 619 kappaletta. Seuraavaksi eniten uusia yrityksiä aloitti Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Kunnittain suosituimmat paikat uusille yrityksille olivat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu.

Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä väheni viime vuonna noin 10 prosentilla verrattaessa edellisvuoteen.

Viime vuonna pantiin vireille yhteensä 2 160 konkurssia. Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät muiden palveluiden päätoimialalla. Tämä sisältää esimerkiksi informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan sekä kiinteistöalan toiminnan.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Pixhill