YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yrittäjä Yrjö Ronkainen ei jäänyt surkuttelemaan konkurssia
Yrittäjä Yrjö Ronkainen ei jäänyt surkuttelemaan konkurssia. Työvaatteiden valmistus aloitettiin uudelleen.
25.9.2026 klo 07:14
Uutinen

Vaateyrittäjä aloitti tuotannon uudelleen vain kolme kuukautta konkurssin jälkeen – ”Lainaneuvottelut käydään katsomalla peiliin”

Tämä teksti on konekäännetty.


Yrjö Ronkaisen työvaateyritys on nyt kannattavalla pohjalla.

Varpaisjärveläinen yrittäjä Yrjö Ronkainen ei jäänyt rypemään konkurssin jälkeiseen pettymykseen. Hän käynnisti saman liiketoiminnan uudelleen vain kolmessa kuukaudessa edellisen päättymisestä.

Uutisoimme muun muassa työvaatteita valmistaneen Varpuke Oy:n konkurssista täällä. Liiketoiminta kaatui, kun pankki ei myöntänyt lyhennysvapaita ja olisi vastineeksi nostanut lainan korkoa selvästi.

Konkurssin jälkeen Ronkainen käynnisti keskustelut konkurssipesän hoitajan kanssa.

– Edellisen yrityksen koneet ja laitteet huutokaupattiin, ja saimme huudettua sieltä itsellemme suurimman osan. Se mahdollisti toiminnan nopean käynnistämisen. Konkurssipesä olisi tietysti voinut myydä koneet kenelle tahansa, mutta ostajia oli tuskin jonoksi asti, Ronkainen kertoo.

Koneet Ronkainen osti vuonna 2017 Varpuke Oy:n tuotekehitystä varten perustetun yrityksen nimiin. Mukaan hän sai kaksi muuta osakasta. Ronkainen itse omistaa yrityksestä 70 prosenttia.

Merkittävässä roolissa toiminnan aloittamisessa olivat vanhat asiakkaat.

– Kun konkurssi tuli julkiseksi, ilmoitimme asiakkaillemme asiasta. Pian saimme tärkeimmiltä asiakkailtamme tiedustelua, olisiko meidän vielä mahdollista jatkaa toimintaa. Yksi tärkeä asiakas ilmoitti, että jos pystymme jatkamaan, he ovat valmiita tekemään muutoksia sopimukseen niin, että ensimmäisen puolen vuoden tilaukset maksetaan etukäteen. Se oli merkittävä asia kassan kannalta.

Vanhoista työntekijöistä osa eläköityi ja osa pääsi eläkeputkeen. Nuorimmat työntekijät saatiin palkattua uuteen yritykseen.

Tuotantotilat omilla tiluksilla

Varpuke Oy:llä oli omissa nimissä ompelimona toiminut tuotantohalli, joka jäi pankille konkurssin yhteydessä. Sen lisäksi yrityksellä oli toimintaa Ronkaisen sukutilan yhteydessä olevassa vanhassa navetassa, joka oli remontoitu teollisuushalliksi. Tilaa on 400 neliötä, minkä lisäksi käytössä on 200 neliön kylmä varastotila.

– Kun selvisi, että aloitamme toiminnan uudelleen, käynnistimme remontin. Etuna on se, että lämmityksessä käytettävät puut tulevat omasta metsästä, mikä pienentää merkittävästi kustannuksia.

Vanhoista työntekijöistä osa eläköityi ja osa pääsi eläkeputkeen. Nuorimmat työntekijät saatiin palkattua uuteen yritykseen. Nyt töissä on yrittäjän lisäksi seitsemän henkilöä.

Ennen toiminnan aloittamista Ronkainen kävi osakkaiden kanssa läpi vanhan tuotevalikoiman ja laittoi sen osin uusiksi.

– Nyt keskitymme vain parhaisiin asiakkaisiin. Työvaatteita tehdään, mutta hieman eri konseptilla eikä niin paljon kuin aiemmin.

Yksi merkittävä uudistus on korjauspalvelu. Kun työvaate kuluu ja menee rikki, asiakas voi toimittaa sen takaisin korjattavaksi.

– Asiakas lähettää talvikaudella käytetyt työvaatteet talven jälkeen meille ja meillä on koko kesä aikaa korjata ne. Syksyllä lähetämme vaatteet takaisin. Vaikka veloitamme työhön käytetyt tunnit normaalisi, korjaaminen tulee silti asiakkaalle halvemmaksi kuin uusien vaatteiden hankkiminen. Ulkomaalaisilla kilpailijoillamme vastaavaa palvelua ei ole. Näin pystymme jatkamaan tuotteen elinkaarta, Ronkainen kertoo.

Korjaaminen otetaan tuotannossa huomioon jo uusia vaatteita valmistettaessa. Tällöin perehdytään huolella kohtiin, joista vaatteet yleensä rikkoutuvat ensimmäiseksi.

”Kokemus pankeista oli sen verran ikävä, että on parempi jättää ne kokonaan ulkopuolelle.”

Yrjö Ronkainen, yrittäjä

Kannattavaa alusta alkaen

Tehtaalla valmistetaan työvaatteiden lisäksi suojapeitteitä erilaisille koneille ja laitteille. Ronkaisen mukaan niille on kysyntää, sillä ulkomailta tilattujen koneiden mukana saattaa tulla kiinalainen muovipeitto, joka ei kestä Suomen pakkasissa.

– Töitä on riittänyt hyvin ja mikä parasta, tuotanto ollut kannattavaa heti ensimmäisestä kuukaudesta lähtien. Arvioin itse, että siihen menisi joitakin kuukausia. Nyt joka kuukausi on jäänyt viivan alle plussaa. Muutenkin teollisuuden puolella asiakkaiden liiketoiminta on piristynyt. Siksi olen luottavaisin mielin.

Pankkilainaa Ronkainen ei ole tällä kertaa aikeissa ottaa. 

– Kokemus pankeista oli sen verran ikävä, että on parempi jättää ne kokonaan ulkopuolelle. Pyrimme tulemaan toimeen yrittäjän omilla rahoilla ja tulorahoituksella, ellei tule isompia investointeja.

Ronkainen on käyttänyt säästöjään yrityksen liiketoiminnan käynnistämiseen. Konkurssissa hän joutui maksamaan omia vastuitaan lähes 100 000 euroa.

– Olen ollut yrittäjän pitkään, joten onneksi jotain on jäänyt säästöönkin. Uudella yrityksellä ei ole velkaa, mutta se on velkaa minulle. Lainaneuvottelut voidaan käydä peiliin katsomalla.

Ronkainen on käynyt tarkasti läpi konkurssin opetukset. Yrityksellä oli konkurssiin mennessään 200 000 euroa lainaa. Alun perin sitä oli otettu puoli miljoonaa euroa.

– Pankin oli helppo ajaa toiminta alas, koska he tiesivät saavansa omansa pois. Lainan vakuudet oli mitoitettu alkuperäisen 500 000 euron lainan mukaisesti. Konkurssin se tarkoitti noin 60 000 euron henkilökohtaisia takausvastuita, loput menivät Finnveran maksettavaksi. Pankki siis sai helposti omansa pois konkurssin jälkeen.

– Suurin oppi oli, että pankkilainojen lyhennysten ja vakuuksien kanssa pitää olla tarkkana. Lainan lyhennyserien on oltava sellaisia, että yritys pystyy ne varmasti hoitamaan. Muuten ne syövät kassan. Yrittäjän ei pidä ajaa itseään liian tiukoilla lyhennysten kanssa, Ronkainen jatkaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Pauli Reinikainen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.