27.9.2018 klo 12:54
Uutinen

Valiolta 50 000 euron lahjoitus Hämeen ammattikorkeakoululle

Valio ja sen omistajaosuuskunnat ovat päättäneet lahjoittaa Seinäjoen, Jyväskylän ja Hämeen ammattikorkeakouluille sekä Savonia ammattikorkeakoululle ja Metropolia ammattikorkeakoululle kullekin 50 000 euroa.

Lahjoituksella Valio haluaa varmistaa, että Suomesta löytyy jatkossakin eri alojen ammattilaisia elintarvikkeiden tuotantoon, tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen.

– Suomessa on erinomaista elintarvikealan opetusta. Esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistuu maitoteknologian osaajia, joista moni työskentelee valmistuttuaan Valiolla. Meillä työurat ovat tyypillisesti aika pitkiä ja usein myös vaihtelevia: esimerkiksi tuotekehityksestä siirrytään tehtaalle ja toisinpäin. Teemme yhteistyötä Hämeen ammatti-instituutin meijerikoulutuksen ja opetusmeijerin kanssa jo opiskelujen aikana, sanoo Valion henkilöstöjohtaja Lasse Lintilä.

Ammattikorkeakoulut voivat itse päättää rahojen käytöstä.

– Hämeen ammattikorkeakoulu käyttää sitä erityisesti oppimis- ja tutkimusympäristön kehittämiseen. Korkeakouluna HAMKin yksi keskeisimmistä vahvuuksista on biotalous. Valtakunnan toiseksi suurimpana biotalouden korkeakoulutoimijana panostamme osaamisen kehittämiseen ja siten profiilimme edelleen vahvistamiseen, sanoo Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari.

Hamk on ainoa ammattikorkeakoulu Suomessa, josta valmistuu meijeriteknologiaan opinnoissaan painottuneita bio- ja elintarviketekniikan insinöörejä (AMK). Hamkin opetusmeijerissä opiskellaan meijeriprosesseja käytännössä sekä valmistetaan erilaisia meijerituotteita kuten juustoja, ravintorasvoja ja jäätelöä. Opiskelu sisältää myös kone- ja laitetekniikkaa, automaatiotekniikkaa, materiaalitekniikkaa sekä energia-, talous-, ympäristö- ja turvallisuusasioita.

Vastaavasti Hamkin tytäryhtiön Hämeen ammatti-instituutin meijerialan osaamisalalta valmistuu ainoana Suomessa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita meijeristejä.

Valtio on varannut ammattikorkeakouluille kaikkiaan 24 miljoonaa euroa vastinrahoitusta. Mitä enemmän vastinrahakelpoisia lahjoituksia ammattikorkeakoulu onnistuu keräämään vuoden 2018 loppuun mennessä, sitä suuremman osuuden se saa kokonaissummasta. Raha, jonka ammattikorkeakoulut itse keräävät yhteiskunnan eri toimijoilta, saadaan käyttää suoraan ammattikorkeakoulun omaan toimintaa.