26.4.2022 klo 13:44
Uutinen

Varsinais-Suomen Yrittäjät vaatii tiukempaa puuttumista sarjanäpistelyyn – ”Kustannukset rikoksista jäävät nyt kauppiaiden eli rikosten uhrien maksettaviksi”

K-kauppiaat ympäri Turun seudun ovat jo pitkään joutuneet sarjanäpistelijöiden terrorin kohteeksi. Kauppiaiden mukaan varkaudet ovat lisääntyneet kuin myös äityneet väkivaltaisiksi kuluvan kevään aikana. Huolimatta vuoden 2021 alussa voimaantulleesta mahdollisuudesta muuttaa sakko vankeusrangaistukseksi, eivät varkaudet ole vähentyneet Varsinais-Suomessa.

Varsinais-Suomen Yrittäjät vaatii oikeuslaitosta puuttumaan voimallisemmin rikollisten toimintaan ja ottamaan lakimuutoksen tuomat mahdollisuudet täysimääräisesti käyttöön.

– Kauppiaiden kannalta tilanne on täysin kestämätön. Kyseessä ei ole pelkästään kauppiaille koituvat merkittävät taloudelliset haitat, jota varkauksista aiheutuu, vaan myös koko henkilökunnan turvallisuus, toteaa Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Osa kauppiaista on joutunut ryöstelyn ja varkauksien kohteeksi useita kertoja. Kauppiaat kertovat, että alueen syyttäjälaitos ei ole puuttunut sarjanäpistelijöiden toimintaan, vaikka lakimuutoksen mukainen seitsemäs kerta samasta rikoksesta olisi vuoden sisään täyttynyt. Syyttämättäjättämispäätöksiä perustellaan tekojen vähäisyydellä.

– Yhteiskunta ei voi sulkea silmiään asiassa. Mikäli sarjarikoksen tekijöille ei aiheudu toimistaan vaikuttavia rangaistuksia, on koko oikeusjärjestelmämme kriisissä. Muuntorangaistuksen käyttöönottamattomuutta ei voida myöskään perustella vankilatuomioista yhteiskunnalle aiheutuvilla kustannuksilla. Tällä hetkellä kustannukset rikoksista jäävät kauppiaiden eli rikosten uhrien maksettaviksi, Munter toteaa.

Varsinais-Suomen Yrittäjät kannattaa yrityslähestymiskieltoa, jossa myös yrityksellä on mahdollisuus asettaa henkilö lähestymiskieltoon.

– Tällä hetkellä lähestymiskieltoa voivat hakea vain yksityishenkilöt. Yrityslähestymiskielto on konkreettinen keino turvata yrityksen toimintaa kuin myös sen henkilöstöä. Kiellon rikkominen aiheuttaa myös asianmukaiset rangaistukset, jotka ehkäisevät rikollisuutta, Munter lisää.