7.9.2017 klo 08:02
Uutinen

Vesiensuojelutyö on yhteisen omaisuuden hoitamista

Mitä saa satasella? Muun muassa kaksi ja puoli pressua tai viikon verran datansiirtoa.

Vesiensuojelutyö on helppoa. Se onnistuu ostamalla Hämeen Yrittäjien verkkokaupasta Vanajavesikeskuksen tukipaketti, jonka arvo on 100 euroa.

Vanajavesikeskuksella on parhaillaan meneillään isosorsimon torjunta Hattulan Lehijärvellä. Isosorsimoa torjutaan muun muassa pressukesannolla. Siinä kasvustot peitetään pressulla ja annetaan olla niin kauan, että ei toivottu kasvi lakkaa kasvamasta. Erittäin edullinen ja helppo sekä lowtech-ratkaisu vieraslajin torjunnassa.

– Yksi UV-suojattu pressu maksaa 40 euroa, joten satasella pressuja saa kaksi ja puoli kappaletta. Satasella saa myös viikon ajaksi datan siirtoa automaattisilta veden laadun mittausasemilta. Tähän sisältyy myös datan esikäsittely ja vieminen internettiin, laskee Vanajavesikeskuksen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen.

Manninen Johansen muistuttaa, että merenrantanäköalasta ollaan valmiita maksamaan 2000 euroa enemmän neliöltä. Myös sisävesien rantatontit ovat sisämaatontteja kalliimpia.

– Vedellä on isompi merkitys ihmisten elämässä kuin osataan edes arvata. Jo suomalainen rantasaunakulttuuri kertoo tästä. Luonto hoitaa ihmisen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, ja kun tähän lisätään vesielementti, vaikutukset ovat moninkertaiset, hän sanoo.

– Siksi vesiä kannattaa hoitaa. Kanta-Hämeellä on ainutkertainen tilaisuus tehdä kansallisestikin merkittävää tutkimus- ja suojelutyötä, sillä Vanajavesikeskuksen lisäksi alueella toimii Hämeen ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema ja alueella on useita, vireitä suojeluyhdistyksiä, hän jatkaa.

Vanajavesikeskuksella on mittava automaattinen vedenlaadun mittausjärjestelmä, joka ulottuu Lammin Pääjärveltä Sääksmäelle. Mittausasemilta tulee jatkuvasti ajantasaista dataa kuormituksen vaihtelusta, jota voi tutkia netissä.

Parhaillaan tutkitaan muun muassa mikä olisi paras tapa niittää vesikasvillisuutta. Tähän asti niittoa on tehty kerran vuodessa, nyt kokeillaan niittoa kolmesti kesässä. Näin toivotaan, että kasvustot pysyisivät pidempään kurissa.

Koko ajan on meneillään useita pienempiä hankkeita, mutta rahoitusta ollaan hakemassa muun muassa viestinnän jatkohankkeelle. Isolle Saarioisjärven kunnostustyölle Valkeakoskella on jo rahoitus saatu, mutta vielä odotellaan lupaa AVI:lta kunnostustöiden aloittamiselle.

– Vanajavesikeskus on onnistunut saamaan merkittävissä määrin hankerahaa alueen ulkopuolelta. Kaikki tuki, joka meille tulee, käytetään kaikkien näiden 300 järven ja joen kunnossapitämiseen. Vaikutukset näkyvät ja tuntuvat rannikolla asti, Manninen Johansen toteaa.

Vanajavesikeskuksen tavoitteet:

  • Vanajanselkä on hyvässä tilassa 15 vuoden kuluttua ja myös muiden sen valuma-alueella olevien järvien ja jokien tila on parantunut.
  • Muut ympäristö- ja kulttuuriarvot ovat vahvistuneet.
  • Vesiin liittyvä virkistyskäyttö ja matkailu on voimistunut.
  • Tieto ja osaaminen on lisääntynyt.
  • Yhteistyö eri toimijoiden kesken ja yli hallinnollisten rajojen on lisääntynyt.
  • Hämeen hienoista vesistä on tullut alueen asujille ja yrittäjille myönteistä imagoa.

Tue Vanajavesikeskuksen työtä ostamalla tukipaketti Y-shopista. Pääset sinne tästä linkistä >>

Juttu on julkaistu lyhennettynä 7.9. ilmestyvässä Hämeen Yrityssanomien numerossa 8-9. Lue lisää yrittäjyydestä ja yrittäjää kiinnostavista asioista näköislehdestä. Pääset sinne tästä >>>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi