3.4.2018 klo 09:30
Uutinen

Vientiteollisuus työllistää 23 000 nuorta kesäksi – Ainutkertainen tilaisuus houkutella tulevaisuuden osaajia

Kemian-, metsä- ja teknologiateollisuus työllistävät 23 000 opiskelijaa ja koululaista tulevana kesänä.

Keskeiset vientialat pitävät tärkeänä nuorten innostavia ensiaskeleita työelämään. Tähän työssäoppimis-, harjoittelu- ja kesätyöpaikat tarjoavat hyvän väylän.

Vientialat uskovat, että yrityksille kesä- ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen on ainutkertainen tilaisuus huolehtia siitä, että opiskelijat saavat tarvitsemaansa kokemusta ja kiinnostuvat vientiteollisuudesta houkuttelevana tulevaisuuden työpaikkana.

Kesätyö on paikka houkutella tulevaisuuden osaajia

Vientiteollisuudessa tehdään kiinnostavaa ja merkityksellistä työtä, johon tarvitaan parhaat osaajat jatkossakin.

– Vientiteollisuudella on myös iso rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä teollisuuden vientiyritysten verotuloilla katetaan merkittävä osa hyvinvointipalveluista. Kokonaisuudessaan teollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes miljoona suomalaista, liitot tiedottavat.

Kemianteollisuuden osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta ala työllistää lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at yrittajat.fi