26.9.2023 klo 14:24
Uutinen

Viking Linen Piknik-päiväkokousristeilyt ovat yrittäjille kätevä valinta

Tapasin ahkeran ja sosiaalisen koulutusalan yrittäjä Mika Varjokummun sateisena elokuun iltapäivänä Liedossa koulutustiloissa, jossa hän oli juuri lopettanut edellisen ryhmän koulutuspäivän. Päätin lähteä haastattelemaan Mikaa, sillä yhden miehen yritys Koulutus M. Varjokumpu matkustaa Viking Linen laivoilla ahkerasti kuukausittain ja Mikan koulutusryhmät täyttävät Piknik-päiväristeilyjen kokoustiloja ja ravintoloita. Edes korona-aika ei hillinnyt matkustamista. Halusin siis ottaa lisää selvää, mitä tämä yrittäjä tekee ja miksi laivaristeilyt ovat niin suosittuja.

Mika, kuka olet ja mitä Koulutus M. Varjokumpu tekee?

Olen vuonna 2012 aloittanut yrittäjä, yrityksessäni koulutan muun muassa ammattikuljettajia. Esimerkiksi kuljettajien käyttämät digipiirturit päivittyvät jatkuvasti ja ala elää muutenkin paljon. Aloitin koulutusalalla jo vuonna 2002 Turun Ammatti-instituutissa. Kokemusta olen kerännyt vuosien varrelta myös ulkomailta ja koulutan itseäni jatkuvasti, Mika kertoo.

Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsen Mika on ollut alusta asti. Lehdet ja uutiset ovat erityisesti mieleen, myös lakipalveluista on yrittäjälle ollut hyötyä. Varsinais-Suomen Yrittäjien risteilyihin Mika tutustui ensimmäistä kertaa Nuorten yrittäjien risteilyllä.

Miten sitten Koulutus M. Varjokummun risteilyt ja Viking Line?

Laiva on äärimmäisen kätevä paikka järjestää koulutus- ja kokousristeilyjä. Merimaisemat inspiroivat ja koulutettavat ottavat sopivan rennon ja innostuneen fiiliksen jo terminaalissa lähtöaamuna, aamupäivä on täyttä asiaa ja iltapäivällä nautitaan pienestä luksuksesta á la carte -ravintolan herkuista nauttien ja tämän jälkeen ehtii vielä hetken nauttia viihteestä ja ostoksista. Erityisesti tanssijalka vipattaa jo iltapäivästä, Mika naurahtaa.

Ilmastoviisaiden Turun laivojen Viking Gloryn ja Viking Gracen kokoustekniikka on uusinta uutta, kokoustilassa saa kätevästi ihmiset istumaan vastakkain ja tekemään ryhmätöitä. Kyllä se on tämä kokonaisuus mikä ratkaisee, Mika sanoo. Piknik-päiväristeily on myös tehokas tapa viettää aikaa, kaikki viihtyvät laivalla ja mikä parasta, laivalta ei pääse karkuun, Mika hymyilee. Ryhmälle syntyy nopeasti yhteisöllinen tunnelma ja opitaan tuntemaan nopeasti ja verkostoidutaan saman alan ihmisten kanssa.

Suosittelisitko Viking Linen kokousristeilyjä myös muille yrittäjille? Mitä vinkkejä antaisit kokouspäivän suunnitteluun?

Ilman muuta, risteilyjen hintalaatu suhde on kohdallaan, onhan meillä nuo yrittäjien edutkin ja risteilyille voi ottaa mukaan myös puolisot ja lapset, tämä on samalla sellaista perheajan yhdistämistä työhön. On kätevää, kun kaikki kuuluu samaan pakettiin ja risteilytuotteissa on myös jokaiselle asiakkaalle sopiva räätälöintimahdollisuus. Olemme pitäneet usein myös firmojen yhteisiä pikkujouluja samalla risteilyllä. Kuljettajille erityisesti tammikuu on hyvä kuukausi, silloin muiden asiakkaiden sesonki on jo ohitse. Minulla on myös oma yhteyshenkilö Viking Linella ja se on kätevä juttu. Vinkkinä tietysti se vielä, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jotta saa varattua mieluisan ajankohdan. Ja aina voi kokeilla, mikä sopii parhaiten omalle ryhmälle. Onhan niitä vaihtoehtoja esim. ruokailujen kohdalla Buffetista á la carteen, Mika sanoo.

Emmekä kyllästy koskaan niihin merimaisemiin! Mikä parasta, Punaisilla laivoilla palvelu pelaa, Mika korostaa vielä haastattelun loppuun.

Jutun on kirjoittanut Johanna Ekbom,Sales Manager, Varsinais-Suomen Yrittäjien yhteyshenkilö, Viking Line Turku.