Kuvassa Helkama Veloxin toimitusjohtaja Tero Valtonen ja Vuoden Helkama-kauppias Ville Järvinen
2.5.2022 klo 15:23
Uutinen

VUODEN HELKAMA-KAUPPIAS VILLE JÄRVINEN LAHDESTA: ”JO KAKSI KOLMANNESTA MYYDYISTÄ PYÖRISTÄMME ON SÄHKÖPYÖRIÄ”

Helkama Velox on valinnut vuoden kauppiaaksi lahtelaisen Järvisen Pyörä ja Urheilun ja sen yrittäjän Ville Järvisen. Palkinto myönnetään vuosittain kauppiaalle, joka on onnistunut vuoden aikana esimerkillisesti kehittämään liiketoimintaansa ja asiakaskokemusta sekä edistämään pyöräilyä.

Järvisen Pyörä ja Urheilu on perinteinen palveleva ja huoltoja tekevä kivijalkaliike. Se on palvellut jo monia lahtelaisia pyöräilijäsukupolvia. Vuosi 2021 oli kautta aikain yrityksen menestyksekkäin.

”Menestyksen takana on usko omaan tekemiseen ja siihen, että pyöräilyn suosio tulee jatkuvasti kasvamaan vihreiden elämäntapojen ja sähköpyörien myötä. Lähdimme mukaan sähköpyöräbisnekseen heti alussa ja sähköpyörien menekki on kasvanut huimasti viime vuosina. Olemme olleet mukana mm. Helkaman E-Bike Expertti -ketjussa sen perustamisesta alkaen. Nyt jo 65 % myydyistä pyöristämme on sähköpyöriä. Sähköpyörien tarjonta on lisännyt pyöräilyn suosiota merkittävästi.”, kertoo kauppias Ville Järvinen.

Kotimaisuus on valtti

Järvisen Pyörä ja Urheilu on vastannut rohkeasti ajan haasteisiin.

”Olemme uskoneet aina tähän liiketoimintaan. Tuplasimme yrityskaupan myötä liiketilamme pari vuotta sitten ja siten vahvistimme myös markkinaosuutta alueella. Nyt varastoon on mahdollista kasata pyöriä suurempia määriä valmiiksi. Lisäsimme myös henkilöstöresursseja palvelun parantamiseksi. Nyt toki harmittaa, että alan tavarapula ja komponenttihaasteet vaikuttavat pyörien saatavuuteen, mutta tilanne on mikä on – pyrimme palvelemaan silti asiakkaitamme niin hyvin kuin pystymme”, Järvinen jatkaa.

Järvisen Pyörä ja Urheilu on tehnyt yhteistyötä Helkaman kanssa jo 1960-luvulta lähtien.

”Asiakkaamme tietävät, että Helkama on kotimainen valmistaja ja erityisesti vanhemmat ikäryhmät arvostavat suomalaista sähköpyörävalmistusta. Palkinnon saaminen lämmittää kovasti mieltä. On hienoa saada tällainen kunnianosoitus kiitokseksi siitä, että olemme tehneet pyöräkauppaa kymmeniä vuosia. Yhteistyö Helkaman kanssa on ollut sujuvaa jo monet vuodet”, Järvinen kehuu.

Työsuhdepyörät kasvattavat suosiotaan

Liike on kasvattanut merkittävästi yhteistyötään Helkaman kanssa ja kauppias toteaakin, että Helkaman laaja mallisto on ollut avaintekijä kasvulle – jokaiselle pyöräilijälle löytyy varmasti hänen tarpeidensa mukainen menopeli. Helkaman pyörien lisäksi liike myy mm. KTM-pyöriä, joiden maahantuojana Helkama myös toimii. Tämän merkin menekki on myös kasvusuunnassa. Sähköpyöräkäyttäjien keski-ikä on laskenut viime vuosina ja nyt asiakkaina on paljon 35–45-vuotiaita, jotka ovat kiinnostuneet erityisesti e-mtb-pyöristä.  

Helkama valitsi vuoden kauppiaan satojen Helkama-pyöriä myyvien erikoisliikkeiden joukosta. Tunnustus on myönnetty jo vuodesta 1984 lähtien.

”Koronapandemia synnytti myös pyöräilybuumia, kun harrastusmahdollisuudet sisätiloissa olivat rajalliset ja matkustaminen väheni. Lisäksi työsuhdepyörien kysynnän kasvun myötä odotukset sähköpyörien osalta ovat meillä korkealla myös tuleviksi vuosiksi”, toteaa Helkama Veloxin toimitusjohtaja Tero Valtonen.

Ville Järvinen sai haltuunsa kiertopalkinnon, tandempyöräpatsaan, johon yrityksen nimi on kaiverrettu aiemmin palkittujen jatkoksi. Järvisen Pyörä ja Urheilu työllistää vakituisesti neljä henkeä ja osa-aikaisesti kaksi.

Alkuperäinen tiedote julkaistu Helkamavelox.fi sivulla.