31.10.2022 klo 11:02
Uutinen

Wanted: Kaipolan verran vientiliikevaihtoa

Tuore Keski-Suomen Aikajana kertoo pysäyttäviä lukuja keskisuomalaisten yritysten alkuvuoden tilanteesta suhteessa muiden alueiden yrityksiin. Yritystemme yhteenlaskettu liikevaihto onneksi jatkoi vahvassa kasvussa, kasvua kertyi 10,5 % vuoden takaisesta. Olemme kuitenkin maakuntana jääneet kasvun piirisarjaan, kun muut treenaavat MM-kisoihin. Koko maan kasvuvauhti oli nimittäin 17,3 %.

Karkeasti laskettuna meiltä puuttuu Kaipolan tehtaan verran vientiä, reilu 400 miljoonaa euroa. Tilanne on ymmärrettävä – ison toimijan korvaaminen on hidasta ja paukut ovat ehkä olleet liikaa viennissä harvojen varassa. Millä tavoin aukko olisi mahdollista paikata? Pienistä ja isommista puroista eri toimialoilta.

Me yrittäjien ystävät Keski-Suomessa panostamme siihen, että kehittämis- ja kansainvälistymisrahoitus saadaan liikkeelle ja asiantuntija-apu löydetään. Yrityksillemme tarkoitetut kehittämisrahat on saatava käyttöön. Myös alkuvaiheen herättelyyn tarkoitetut hankerahat pitää käyttää hyvin kehittäjäorganisaatioissa.

Tavoitteellisen kehittämistoiminnan lisäksi toinen aivan olennainen tekijä on työvoiman saatavuus. Osaaminen on tärkeää, mutta osaajapulan rinnalla kärsitään jo ylipäätään tekijäpulasta. Mikään kasvu ei toteudu ilman tekijöitä. Tarvitsemme tekijäpulan selättämiseen yhteisen tahtotilan ja erittäin käytännönläheiset toimet, yrityksiä kuunnellen.

Uusia yrityksiä tarvitaan ilman muuta. Kannattaa kuitenkin huomata myös nykyisten yritysten potentiaali. Todennäköistä on, että täällä jo toimiva yrittäjä päättää tiimeineen suunnata isommille areenoille, mikäli katsoo toimintaympäristön suotuisaksi. On kyse tuotto-odotuksista, mutta ohessa myös vaikeammin määriteltävästä sitoutumisen ja innostuksen asteesta. Keski-Suomella on kaikki mahdollisuudet kiriä yrittäjyysmaakuntien kärkeen. Kuntien elinkeinopolitiikan arvosanoissa olimme viime kevään Kuntabarometrissa maakuntien yhdeksäs. Toivoa on!

Sanna-Mari Jyräkoski, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 31.10.2022.