19.10.2020 klo 14:23
Uutinen

Yhteistyötä ja vaikuttamista

Lieksan Yrittäjien artikkeli Pohjois-Karjalan Yrittäjien 80-vuotisjuhlajulkaisusta.

Pääkuva: Lumikenkäilyä Kolilla

Lieksan Yrittäjät ry
Perustettu 13.9.1940


Vuonna 1934 kokoontui joukko lieksalaisia yksityisyrittäjiä keskustelemaan yhdistyksen perustamisesta paikkakunnalle. Keskustelut johtivat siihen, että syyskuun 19. päivänä kuluvaa vuotta allekirjoitettiin yhdistyksen perustamiskirja. Sen allekirjoittivat johtaja Nikolai Mauro, kauppa-apulainen Nikolai Rotko ja kauppias Samuli Kotilainen. Perustamiskirjassa sanotaan mm:

”Me allekirjoittaneet perustamme täten Lieksan Yksityisyrittäjät r.y. Lieksa nimisen yhdistyksen, jonka tarkoituksena on poistaa yksityisyritteliäisyyttä haittaavia epäkohtia, toimia hyödyllisten uudistusten aikaansaamiseksi yksityisyritteliäisyydenalalla, tehdä ja tukea ehdotuksia, jotka tarkoittavat yksityisyrittäjäin oikeutettujen etujen valvomista sekä kasvattaa ja voimistuttaa toverihenkeä ja kaikinpuolista ymmärrystä yksityisyrittäjäin kesken.”

Tämä perustamisvaiheessa kirjattu toiminnan tarkoitus on kantanut vuosikymmenten ajan tähän päivään saakka.


Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Nikolai Mauro. Kuva: Pielisen museon kokoelmat, kuvaaja V. Barsokevitsch


Kaupunginjohtaja ja Lieksan Yrittäjien edustajat tapaamassa yrittäjiä. Oikealta kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, yrittäjä Pekka Teivaala ja yrittäjien puheenjohtaja Taisto Lehikoinen. Vasemmalta yrittäjien sihteeri Ari Vainio ja yrittäjä Juha Korhonen. Puhelimitse tapaamiseen osallistui toimitusjohtaja Tuomo Räsänen.

Etujen valvomisen osalta olemme toteuttaneet perustamiskirjaa tekemällä yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa sekä olemalla mukana lukuisissa toimikunnissa ja – elimissä. Merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat nykyisin mm. Lieksan kaupunkikeskusyhdistys, Lieksan Naisyrittäjät ja Ammattiopisto Riveria. Tärkein on kuitenkin Lieksan kaupunki ja sen kehitysyhtiö Lieksan Kehitys Oy LieKe. Näiden kautta pystymme parhaiten vaikuttamaan elinkeinotoiminnan kehittämiseen ja epäkohtien poistamiseen omassa toimintaympäristössämme. Kaupungin kanssa pidämme yhteyttä niin säännöllisesti kuin aina tarvittaessa. Yksittäisistä toimintamuodoista mainittakoon jäsenyytemme kaupungin elinkeinopiirissä sekä kaupunginjohtajan lounastapaamiset kerran kuussa. Kuhunkin tapaamisiin yhdistys kutsuu 3-4 yrittäjää keskustelemaan tarpeistaan ja toiveistaan.


Hämäriä kauppoja. Kuva: Lieksan Lehti/Kati Honkanen

Yhtenä osana toimintaamme on ollut yrittäjyyden tunnetuksi tekeminen paikkakunnalla. Eniten yleisöä olemme tavoittaneet olemalla mukana kaupunkikeskusyhdistyksen järjestämässä Hämärän kaupan illassa. Vuonna 2009 olimme perustamassa Pielisen Messuja. Messut pidetään vuorovuosin Juuassa, Nurmeksessa ja Lieksassa kunkin paikkakunnan yrittäjäyhdistyksen ollessa pääjärjestäjänä. Lieksan Vaskiviikon ajan olemme pitäneet yhdessä kehitysyhtiö Lieken kanssa info-telttaa pääkadun varrella. Teltassa ovat esittäytyneet eri yritykset ja yhteisöt. Teltta on toiminut myös rekrytointipisteenä, jossa on esitelty avoimia työpaikkoja ja jossa työnhakijat ovat voineet ilmoittautua. Yrittäjyyskasvatuksessa olemme olleet mukana pitämällä yhteyttä sekä perusopetuksen että lukion rehtoreihin ja muuhun yrittäjyyskasvatuksen parissa työskentelevään henkilöstöön.


Vuoden 2019 lieksalaiset. Seitsenottelijat Hertta (oik.) Jutta (vas.) Heikkinen ja heidän valmentajaisänsä Jarmo keskellä. Kuva: Lieksan Lehti/Kati Honkanen

Olemme huomioineet ansioituneita yrittäjiä. Vuosittain olemme palkinneet Lieksan Vuoden yrittäjän. Olemme muistaneet merkittävän uran yrittäjänä tehneitä henkilöitä yrittäjäristein. Huomionosoitukset on luovutettu Pielisen Karjalan Yrittäjäjuhlassa. Vuodesta 1991 alkaen olemme valinneet vuoden lieksalaisen. Vuoden lieksalaiseksi on valittu henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat edistäneet Lieksan tunnettuutta tai tehneet merkittävää työtä paikkakunnan hyväksi.


Vuoden 2019 yritys oli A&K Heikura Oy. Kuvassa palkinnon vastaanottajat Kari Heikura ja Kirsti Simanainen. Kuva: Lieksan Lehti/Marja Mölsä

Työpaineiden keskellä on hyvä joskus juhlia ja virkistäytyä sekä perustamiskirjan sanoin ”kasvattaa ja voimistuttaa toverihenkeä ja kaikinpuolista ymmärrystä yksityisyrittäjäin kesken”. Vuosikymmenten saatossa on ollut paljon monenlaisia jäsentapahtumia. Viime vuosina olemme kuulleet asiantuntijoita ja vaihtaneet kuulumisia perjantaisin Y-aamukahveilla. Aiemmin mainittiinkin tapahtumista merkittävin, Pielisen Karjalan Yrittäjäjuhla. Juhlan järjestävät vuorotellen Nurmeksen ja Valtimon, Juuan ja Lieksan Yrittäjät. Vuosittaisia virkistäytymistapahtumia ovat olleet pikkujoulut ja Vaskiviikon aikaan pidetyt illanvietot hyvän ruuan ja viihdeteltan suosikkiesiintyjien musiikin parissa. Tapahtumien luettelo on pitkä ja monipuolinen. Luettelosta voisi poimia mm. talviset tapahtumat, kesäiset onkikilpailut ja risteilyt Pielisellä sekä matkat ulkomaille, kuten Laatokan Valamoon ja Berliiniin.


Koskenlaskua Ruunaalla. Kuva: Lieksan Lehti/Pirita Männikkö


Pielisen Messuilla 2019. Kuva: Lieksan Lehti/Kati Honkanen


Pohjois-Karjalan Yrittäjien 80-vuotisjuhlajulkaisua pääset lukemaan täältä >