26.9.2022 klo 14:24
Uutinen

Yksinyrittäjät huolissaan yrittäjän eläkelain yksisilmäisestä soveltamisesta

Yksinyrittäjyys on yrittämisen yleisin muoto, joka on yleistynyt 2000-luvulla voimakkaasti. Tilastokeskuksen mukaan yksinyrittäjien määrä on jo 194 000 eli noin 65 prosenttia kaikista yrityksistä.

Yksinyrittäjien joukko on hyvin heterogeeninen. Joku pyörittää yritystä satojen tuhansien liikevaihdolla voimakkaan kasvuhakuisesti, joku toinen puolestaan toimii 15 tuhannen liikevaihdolla ja kaikkea tältä väliltä. Merkittävä joukko yksinyrittäjiä toimii osa-aikaisesti jonkun muun ohessa.

Eduskunta käsittelee esitystä yrittäjän eläkelaista (yel). Uudistuksen tavoite on täsmentää yrittäjän eläkemaksun perusteena olevan työtulon määrittelyä. Työtulon määritys ratkaisee yrittäjän eläkemaksun ja sosiaaliturvan suuruuden.  

Yksinyrittäjien keskuudessa on noussut suuri huoli siitä, että yel-maksua ohjaava työtulo määrätään laskurilla ja palkansaajan mediaanipalkalla ilman yhteyttä yksinyrittäjän arkeen. Työtulon määritelmä ei silti muutu. Alan palkkataso ja yksinyrittäjän työmäärä ovat jo voimassa olevan lain mukaan keskiössä yel-työtuloa määritettäessä.  

On erittäin tärkeää, että esitykseen ei sisälly ehdotusta, että työtulo voitaisiin määrätä automaattisesti toimialan työntekijöiden mediaanipalkan tasolle.  

Esimerkiksi jos yksinyrittäjän liikevaihto olisi 25 000 euroa vuodessa, yel-työtuloa ei voida määrittää tämän toimialan 30 000 euron mediaanipalkan mukaisesti.

Yrittäjäjärjestö on torpannut erilaisia esityksiä ja siihen on saatu valmistelussa myös yksinyrittäjille hyviä muutoksia. Esimerkiksi yel-työtuloa määritettäessä on käytettävä kokonaisharkintaa ja se, että työtulon vahvistamispäätös on erikseen perusteltava. Olemme myös edellyttäneet, että yksinyrittäjän esittämä uskottava näyttö työpanoksensa määrästä tulee ottaa työtulon arvioinnissa huomioon muun selvityksen rinnalla.

Yel-vakuutus kaipaisi laajempaa uudistamista. Esimerkiksi olennaista olisi luoda yksinyrittäjille eläkejärjestelmä, joka antaisi ansioihin sidotun sosiaaliturvan aina, kun joutuu ottamaan yel-vakuutuksen.

Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäkyselyn perusteella näkyy se, että yhä useampi yksinyrittäjä varautuu yrittäjyyden jälkeiseen aikaan sijoitustoiminnalla ja säästämällä rahaa. Luottamus YEL-maksun toimivuudelle on koetuksella. On kuitenkin tärkeää huomioida, että yel ei ole vain eläkejärjestelmä, vaan se turvaa myös yksinyrittäjän työaikaista sosiaaliturvaa. 

Saara Liukkonen
Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäverkoston johtoryhmän puheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjien yksinyrittäjävaliokunnan puheenjohtaja

Mika Hämeenniemi
toimialapäällikkö, yksinyrittäjätoiminnan vastuuhenkilö
Suomen Yrittäjät