15.7.2019 klo 12:21
Uutinen

Yllättävä tieto kuluttajien ostotottumuksista: Toimitusajalla ei olekaan merkitystä

Tuore kuluttajatutkimus paljastaa, että moni on valmis odottamaan tilaamaansa tuotetta pitkiäkin aikoja.

Suomalaiset ovat tuoreiden tutkimustulosten valossa mobiiliostamisen maailman kärkeä. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimuksen tulosten mukaan miehet ostavat verkosta elektroniikkaa, naiset etupäässä muotia. Kotimaiset verkkokaupat ovat ulkomaisia suositumpia.

Ostaminen on siirtynyt viimeisen vuoden aikana voimakkaasti mobiililaitteisiin. Hintaoppaan kokemusten perusteella mobiiliostamisen osuus (älypuhelin ja tabletti) on kasvanut vuodessa 71 prosenttiin 56 prosentista ja perinteisemmän pöytäkoneostamisen osuus on enää 29 prosenttia. Puhelinostamisen osuus kaikesta verkko-ostamisesta on noussut vuodessa 43,7 prosentista 62,4 prosenttiin.

– Suomalaiset ovat tässä suhteessa mobiiliostamisen ykkösmaa. Vastaavat luvut Norjan ja Ruotsin Hintaoppaassa ovat 69-31 mobiilin hyväksi, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo.

40 prosenttia valmis odottamaan kuusi päivää

Kuluttajatutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista tekee verkko-ostoksia muutaman kerran puolessa vuodessa tai useammin. Vastaajista 4 prosenttia tekee verkko-ostoksia joka viikko, 28 prosenttia joka kuukausi ja 34 prosenttia muutaman kerran puolessa vuodessa. Säännöllinen nettishoppailu on suositumpaa miesten kuin naisten keskuudessa.

– Kotimaiset verkkokaupat ovat ainakin vielä vastaajien keskuudessa ulkomaisia suositumpia, sillä noin 45 prosenttia vastaajista ostaa joko pelkästään tai useimmiten kotimaisista verkkokaupoista, ja molempia tasapuolisesti käyttää noin 38 prosenttia shoppailijoista, Matinvesi-Bassett jatkaa.

Hieman yllättäen toimitusajalla ei näytä olevan suurta merkitystä.

– Neljännes vastaajista sanoo, ettei tuotteen toimitusajalla ole merkitystä. Noin 40 prosenttia on puolestaan valmis odottamaan 4–6 päivää.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi